»Sa maaksi tulet, joka maata oot!»
Nuo synkät sanat syvemmin kuin ennen
mun toivonani mieleen painukoot!
Mik' onni iät itsens' unohtain ois kevään, suven, syksyn, talven mennen sun povellasi, multa, luoda vain.
KEVÄTAAMU
Ma laata katsomasta ja kuulemast' en voi: tään aamun ihme vasta se kevään maille toi! Nyt kuultaa lehdet hennot ja nukka nurmikon: niiss' aamukasteen kennot niin mesikirkkaat on!
Kaikk' ilmat iloon nostain taas linnut livertää, ja karja ääntää jostain myös vangin ikävää! Ja kukon laulu kaikaa viel' aamuun siniseen, vaikk' kyntömies jo aikaa on mennyt pellolleen.
All' auran multa jälleen se kääntyy valohon, kuin ennen kylväjälleen taas avoin, altis on. Oi lapsuuskoti suurin, Maan povi armoinen, vain sinuun syvin juurin ma laulan sydämen!
SONETTI HYVYYDELLE
Lie elämämme aamun unta vain, jos avaat taikka suljet silmäteräs. Oon itselleni ihmislapsi eräs, jot' en ma tunne kesken tuttavain.
Mut' sydäntä, ah, kuunnella ma sain, ja niinkuin kevät huikaiseva heräs ja mullan voimat aurinkohon keräs, niin kypsyi rauha syvä rinnassain.
Oi jumalainen Hyvyys, hymyssäsi on kevättaivaan ikikuulas sini ja mullan syvyys sinun povessas!