Sa niinkuin viileä ja hellä käsi. mun kosket polttavaisiin silmihini ja tunnen olevani voimakas.
METSÄSSÄ
Vilpoisella ruohovuoteellain maata miehen joutilaan on hyvä. Yllä männynlatvain huojuvain huokaa tuulen tuutulaulu syvä.
Joskus tuokioksi havahdun,
raukeasti silmäluomet avaan.
Katson metsän täyteen riemuhun,
lintuun heleästi laulahtavaan.
Tuuli pitkän riemusäveleen
pihkanpunertaviin oksiin soittaa.
Varkain myöskin miehen uupuneen
suuri, suvenuusi onni voittaa.
Tuoksuvina havut huojuilee
valomeren lainehissa kylpein.
Hiljaa autuudesta vapisee
korkealla honganlatva ylpein.
Rannattomaan poutaterheneen
itse päivän punakehrä hukkuu!
Tunnit antaa kättä toisilleen.
Ruohikossa onnenpoika nukkuu.
SONETTI SUVESTA
On suvi tullut vainioille jälleen. On kupu taivaan laannut kuultamasta eik' enää sadekuuroin maata kasta, vaan hymyy tyynesti kuin ystävälleen.
Ja ruis ehtinyt on täysimmälleen voikukkain, kuminoiden kesken vasta. Nyt punertavan viljan huojunnasta sa näät sen lupauksen isännälleen.