Taivaan pallot, eli tähdet taivaalla, ovat Kopernikuksen ja kaikkien nyky-aikaisien oppineiden selityksen jälkeen Aurinkoja, Maita, Kuita ja Tukkatähtiä. Auringoilla on oma valonsa ja ne pysyvät keskenänsä aina yksillä paikoilla, jonka tähden niitä myös nimitetään kiintonaisiksi ja kiiltäviksi tähdiksi. Maat, jotka auringoilta lainaavat valonsa ja lämpymänsä, ovat, kuin meidänkin maa, itsestään tummeat ja auringoita kiertäväiset kappaleet, ja niitä nimitetään sentähden kiertotähdiksi eli kiertolaisiksi. Kuut taas seuraavat juoksussaan maita samoinkuin maat aurinkoja. Tukkatähtien perustusta ei vielä oikein tunneta; se vaan tiedetään, että ne kiertävät aurinkoa, samoinkuin maa, ja että heidän seurassansa on hajoitetun tukan näköinen sädevasta eli pursto, josta niitä myös nimitetään purstotähdiksi.

Aurinko.

Kiiltäviä ja kiintonaisia lähtiä on taivaalla lukematoin joukko, ja ne jaetaan erityisiin tähti-sikeröihin, niinkuin Otava seitsemin tähtineen, Seulajaiset, Wäinämöisen viitake ja monet muut. Näistä kiiltävistä tähdistä on aurinko meille likein.

Huono ja vähäpätöinen on kynttilän valo ja tulisoihto, joilla yön pimeydessä nähdään, auringon valoa vastaan, ja melkein yhtä vähäinen on kooltaan auauringon suhteen koko maapallokin, jonka avaruutta ihmetellään. Siinä on jo jonkulainen kuva ja mitta auringon valolle, arvolle ja suuruudelle. Mutta matka maasta aurinkoon on vieläkin ankarampi: se on niin pitkä, että sitä tuskin numeroista voipi käsittääkään. Kotkan siivillä lentäen, tuhannen askelta minuutissa, viivyttäisiin kuitenkin viisi sataa vuotta, ennen kuin maasta aurinkoon ennätettäisiin; sillä matka maasta aurinkoon on 10 miljonaa Suomen penikulmaa. Mutta tämän pitkän matkankin uhalla rientää kuitenkin auringon valo maahan, ja vieläpä paljoa avarammallekin.

Mutta tätä valon voimaa vastaa auringon avaruuskin. Puolen toista miljonaa saisi maan kokoisia palloja yhteen sovittaa, ennen kuin siitä syntyisi auringon kokoinen pallo. Sen suuruus on 12598 kertaa enempi, kuin maan pinta manterineen ja merineen. Maan pienoinen toveri aurinkoa kiertäissä, nimittäin kuu, on kyllä meistä 35 tuhannen Suomen penikulman päässä. Mutta jos aurinko olisi onsi sisältä, ja maa asetettaisiin aivan auringon keskelle, niin kuu sopisi siinäkin aivan hyvin tavallisessa kulkukehänsä laajuudessa maata kiertämään; sillä auringon keskuudesta on sen pintaan 64,312 suomen penikulmaa. Jos kaikki kiertotähdet ja meidänkin maa liitettäisiin yhteen, niin ne olisivat näin yhtenäkin, auringon rinnalla, ainoasti kuin luodin painoinen pallo sata naulaisen rinnalla.

Maa.

Jos kysytään lapselta taikka aikaiseltakin, joka ei luonnon lakia ole tutkinunna, kumpainenko on yläpuolella ja kumpainenko on allapäin, maako vai aurinko, niin hän epäilemättä sanoo, maan olevan alempana ja auringon ylempänä, koska tuo loistavainen aurinko, päivittäin kulkee päämme yli taivahan laella. Kuitenkin on tämä asia aika erhetys. Näin kaukaisia kappaleita katsellessa, ei olekaan luottamista omiin silmiin. Niin tiedetään, kuin jo sanottiin, auringon nousun ja laskun tulevan siitä, että maa vuorokaudessa pyörähtää kerran keskensä ympäri; ja kuin maa pyöriminen käypi lännestä itään, niin aurinko meidän silmissä näyttää pyörivän idästä länteen. Samoinpa myös auringon näkyminen yläpuolella on sama kuin maasta ulkopuolella näkyminen, eikä suinkaan niin, että maa olisi taivaan avaruudessa päivällä alempana ja yöllä ylempänä. Maan liikunto taivaan avaruudessa on kahtalainen: se kiertää aurinkoa, ja pyörii samalla keskensä ympäri niin tarkasti aina saman suunnan pitäen, kuin sillä olisi akseli. Senpä tähden sanotaankin sitä maan läpi ajateltua viivaa jonka ympäri se pyörii, akseliksi. Jos pallon viskaamme eli kiekon lyömme ylös ilmaan, niin silläkin on ihan sama kahdenlainen liikunto, vaikk'ei silläkään ole akselia: se pyörii eteenpäin ja ympäri. Siitä näemme, että vahvalla voimalla pyörimään pantu kappale kiepuessaan ei kallista päitänsä sinne eikä tänne, vaan pysyy sunnnassaan ihan käänteleimättä, niin kuin olisi sillä akseli taikka napa. Ja tämä kerran saatu suunta ei muutu, jos ei voima, ensimäistä voimaa suurempi, sitä muuta. Niin pyörii maapalloki ihan kääntymättä, vaikka akselinsa on tyhjä, ainoastaan ajatuksen vetämä linja, jonka päitä kutsutaan yhtä Pohjois- ja toista Etelänavaksi. Maa kiepahtaa tämän akselinsa ympäri kerran vuorokaudessa, eli oikeittain 23 tunnissa ja 56 minuutissa, ja tämä pyöriminen on yksi maan liikunnoita; kiertäminen aurinkoa on sen toinen liikunto.

Sadevesi, joka kesällä putoaa pilvistä, on, kuin muutkin sulat aineet, pienissä pyöreissä pisaroissa. Tähän on syynä se, että kaikenlainen aine, sulana tai muuten irrallaan ollessa, pyrkii kappaleen keskelle, ja joka pienimmänkin osan siihin pyrkiessä, tulee koko kappale ymmyrjäiseksi. Maa-pallossakin on tämmöinen keskus, johon kaikki maata pienemmät kappaleet pyrkiivät päästä, eli, kuin sitä tavallisessa puheessa sanotaan, "putoavat". Mutta samoinkuin maan keskus vetää luoksensa eli valtaa keveämpiä kappaleita, eli saattaa ne putoamaan maahan, samoin vetää myös aurinkokin luoksensa kaikkia sen ympärillä olevia maapalloja eli, kuin niitä myöskin nimitetään, kiertotähtiä. Ja niinkuin aurinko valtaa maata ja muita kiertotähtiä, niin valtaa maa taas vuorostansa kuuta, joka on maata paljoa pienempi pallo.

Mutta voimme kysyä, miksikä ei silloin kuu putoa maahan kiini ja maa aurinkoon, niinkuin kivi putoaa maahan? Jos pöydälle asetat kerän ja töytäät sen yhdellä kädellä eteenpäin toiselle sivulle, niin se ei mene eteenpäin eikä sivulle, vaan väli suuntaa; jos taas valitseisit keskellä pöytää yhden paikan, jota kohti yhtätasaisella voimalla alituisesti työnteleisit kerää yhdellä kädelläsi samalla kun toisella kädelläsi sitä ajasit kohdastaan eteenpäin, niin se ei menisi kohdastaan edespäin eikä myöskään sitä merkittyä paikkaa kohden, vaan sen ympäri, Eli vielä selkeemmin, jos kerä ripustetaan lankaan ja ruvetaan viipottamaan, niin kerä ulostuu kädestäs niin kauas kuin lankaa piisaa, vaan kun lanka on kiinipitimenä, täytyy sen lentää käden ympäri. Että eteenmeno-vauhti on se, joka viipottaessa kerän ulostaa niin kovasti että lanka kiintenee, nähdään jos lanka silloin katkeaa. Kerä ottaa poislentäessään saman suunnan viipoitus-kehästä, kuin sivuavalla viivalla on ympyrän kehälle. Samoin kuin nyt eteenmeno-vauhti ulostaa kerän viipottavasta keskuksesta, samoin estää eteytyvän liikunnon voima kuun maahan ja maan aurinkoon putoamasta, jota vastaan keskuksen vetovoima estää ne kehistään pois sinkoamasta oudoille teille maailman avaruuteen. Alkuaikoina, ehkä jo mailman luomisessa, viskasi eli työnsi joku voima, jota tässä alkuvoimaksi kutsumme, maamme kulkemaan avaruudessa suoraan eteenpäin. Mutta kulullansa sattui maa lähestymään aurinkoa, joka jo tunnetulla vetovoimallaan tahtoi vetää tätä pientä palloa tyköönsä. Kaksi voimaa riiteli siis tässä, kuka vaan maata valtaansa saisi: toinen tahtoi sitä suoraan juoksemaan, toinen veti sitä tykönsä. Sille tuli siis täytyminen kiertää aurinkoa kehässä, niinkuin kerä kättämme, saatuansa viipotuksesta eteenmeno-vanhdin. Vaan kun siinä tyhjässä ja pimeässä avaruudessa, jossa maa ja kuu sekä monet taivaan pallot kulkevat, ei löydy ilmaa, sitä vähemmin muuta kovempaa, joka niiden kulkua estäisi, niin ei maa eikä kuu enemmän kuin muutkaan tähdet juoksussansa taukoa, mutta kiertävät alituisesti aurinkoa siinä kerran heille sattuneessa kulkukehässään. Tämä muuttumatoin aurinkoa kiertäminen on, niinkuin sanottu, maan toinen liikunto, ja täyttääkseen kiertokehänsä eli ehtiäksensä kerran auringon ympäri, tarvitsee maa 365 vuorokautta ja noin 6 tuntia, jota aikaa vuodeksi sanotaan. Me ihmiset vaellamme siis maan turvissa auringon ympäri, melkeen kuin tietämättämme; sillä sitäkään ei näkö-aistin meille järjen avutta ilmoita.

Aurinko-kunta.