Aurinkoa kiertää, paitsi meidän maa, koko joukko muita kiertotähtejä, toinen toistansa ulompana. Tässä emme aluksi mainitse muita kiertotähtiä, kuin niitä, joita paljainkin silmin voidaan nähdä. Niitä on 6, nimittäin Merkurius, Venus, Maa, Mars, Jupiter ja Saturnus. Maata seuraa ainoasti yksi kuu, se öitämme valaiseva tavallinen kuu; mutta maata suuremmilla kiertotähdillä on useampiakin kuita. Niin on Jupiterilla 4, Uranuksella 7 kuuta. Kaikki aurinkoamme kiertävät kiertotähdet ja heitä seuraavata 18 kuuta nimitetään yhteensä meidän aurinkokunnaksi. Mutta aurinkoja löytyy tähtien seassa useampiakin, joita kaikkia seuraa omituiset maansa ja kuunsa. Jokaisella auringolla eli kiiltävällä tähdellä on sillä tavoin oma aurinkokuntansa, ja kun auringoita on lukemattomia, niin löytyy aurinkokuntiaki käsittämätöin paljous. Moni monituinen näitä auringoita, tähtiä ja kuita on meidän aurinkoa, maatamme ja kuutamme paljoa isompi, vaikka kaukaisuus sen tekee, että näkyvät meistä kuin olisivat ainoasti pieniä kiiltäviä pilkkuja taivahalla. Aivan sama tapahtuisi maammeki kanssa, jos sitä voisimme kaukaa katsella. Jos ihminen taitaisi jollakin keinoin matkustaa ja päästä siihen avaruuteen, jossa kiiltotähdet ovat, ja sieltä silmäilisi meidän aurinkoa, maata ja kuutamme, niin ne näyttäisivät silmissämme ikäänkuin tuli-kipunat taivaan laella.

Jotka eivät koti-tienojaan etempänä ole käyneet, eivätkä ole luonnon opissa harjauntuneet, niistä kuuluu kyllä kummalta jo se, kun puhutaan siitä polttavasta kuumuudesta, joka Joulu- ja Tammikuun aikana vallitsee eteläisellä maan puoliskolla, niinkuin Hyväntoivon niemellä, Australiassa ja Kiilissä (Chilissä). Kova pakkanen samoilla tienoilla Heinä- ja Elokuussa on heistä yhtä kummallinen. Kun jo tämä meitä oudostuttaa, niin miten emmekö hämmästyisi, jos voisimme muuttaa asuinsiamme siihen palavaan ilmapiiriin, jossa Merkurius kiepuu auringon ympäri, jossa auringon säteet ovat seitsemän kertaa niin kuumat, kun meillä täällä maan päällä, ja jos siitä sitten matkustaisimme aurinkokunnan vihdoin viimiselle rajalle ja kaukaisimmalle perälle, jossa Neptunus tiettävästi on viimeinen kiertotähti, ja jossa kaukaisuuspiirissä siis on yhdeksän sataa kertaa kylmempi kun meillä.

Ne kiertotähdet eli planeetat, jotka maan tavalla hiukan soikeissa eli melkein ympyrjäisissä radoissa kulkevat auringon ympäri, jaetaan parhaiten kolmeen luokkaan. Ensimäiseen luokkaan kuuluu neljä kooltansa keskinkertaista ja muiden suhteen joksensakin likellä aurinkoa olevaa tähteä, nimittäin: Merkurius, Venus, Maa (Cybele) ja Mars. Kolmekymmentä kertaa sen matkan päässä, kuin auringosta on maahan, on niin ikään neljä summattoman suurta kiertotähteä, nimittäin: Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, jotka siis tekevät toisen tähtiluokan. Martin ja Jovin eli Jupiterin välillä on ääretöin avaruus, joka kuitenkaan ei ole tyhjä; sillä siinä kiepuu suuri joukko pieniä kiertotähtiä, ja ovat niin muodoin kolmas kiertotähtien luokka. Näiden pienien tähtien lukua ei vielä tarkoin tunneta, sillä vuosittain keksitään aina joku uusi tähti tässä luokassa. Tämän vuosi-sadan alusta, jolloin ensimäinen keksittiin, vuoteen 1860 on niiden luku noussunna niin, että tunnetaan näitä jo 58 kappaletta. Yleesen on siis 66 tunnettua kiertotähteä meidän aurinkokunnassa: neljä suurta, neljä keskinkertaista ja viiskymmentä ja kahdeksan pientä tähteä.

Neljä keskinkertaista kiertotähteä, vaikka yhteen luokkaan luettuna, eivät kuitenkaan ole keskenänsä yhtäsuuret. Ainoasti meidän maa ja Venus, eli kun sitä suomeksi sanotaan kointähti, ovat sekä suuruudeltansa että muussakin tarkoituksessa melkein yhtäläiset, paitsi kuitenkin sitä, että maalla on yksi kuu, mutta Venuksella ei yhtään, vaikka sillä on kauneuden jumalattaren nimi. Merkurius ja Mars ovat paljoa pienemmät. Edellinen on kooltansa ainoasti kuusitoistakymmenes osa maatamme, ja jälkimäinen, maahan verrattuna, on seitsemäs osa sitä. Siihen siaan ovat ne suuret ja kaukaiset kiertotähdet Jupiter 1,400, Saturnus 7 tai 8 sataa, Uranus 80 ja Neptunus 100 kertaa suuremmat kun maa. Me kun opimme tietämään, kesämme tulevan siitä, että auringon lämmittäväiset valosäteet kesällä sattuvat meihin suoremmin, niin tekisi mielemme päättää, että koko kesän lämmin tulee valosäteiden lyhennyksestä; vaan se ei kuitenkaan tässä paljo mitään tunnu. Mutta semmoisella matkalla se jotakin tekee, kuin on Merkuriuksen ja Neptunuksen välillä, sillä aurinko paistaa edelliselle 6000 kertaa lyhemmillä ja siis lämpeemmilläki säteillä kuin jälkimäiselle. Mutta kiertotähtien vuoden vaiheet eli ajat eivät synny ainoasti heidän kaukaisuudesta, mutta paraaksi osaksi kuitenkin monesta muustaki syystä, josta vasta jutellaan. Edeltäkäsin voimme kuitenki sanoa, että planeetat, vuoden vaiheiden suhteen, jaetaan kolmeen lajiin, vaikk'eivät kuitenkaan yhdy mainittuun jakoon, jos, niinkuin sanottu, ainoasti niiden suuruutta ja kaukaisuutta katsoisimme. Ensimäisellä lajilla on vuoden aiat yleesen yhtäläiset kuin maallaki, toisella taas on ihmeen suuret eroitukset ilmassa ja vuoden ajoissa, kolmannella on kyllä ilman vaiheita, mutta ei mitään eroitusta ajoissa yhden eli saman piirin alla.

Vuoden vaiheet.

Kun maa päättaä vuotuisen juoksunsa auringon ympäri, niin on juuri sentähden, että maan akseli aina pysyy muuttumatta yhtäälle päin kallellansa, kumpainenkin maan napa ja sen ympärillä olevat seudut kerran vuodessa käännetyt aurinkoa kohden. Niin saapi pohjimmainen maan puoli kesää puolen vuotta ja toinen eli eteläinen puoli taas toisen puolen vuotta. Tästä maa-akselin muuttumattomasti kallellaan olosta syntyy vuosi-aikojen vaiheet. Toinen vaihe on taas yön ja päivän välillä, joka tulee siitä, että maa vuorokaudessa pyörähtää akselinsa ympäri. - Tässä käsittääkseen voipi tehdä seuraavan kokeen auringon valolta suletussa huoneessa. Pöydälle vedetään isonlainen ympyrä ja vedetään kaksi viivaa sen läpi ristiin, niin että kehä jakautuu neljään osaan, ja palava kynttilä asetetaan muka auringoksi kehän keskelle. Maanpalloksi otetaan lankakerä, jonka läpi pistetään sukkapuikko, muka navaksi, että siinä kerää pyörittäessä voitasiin sama kallellaan olon suunta yhtä tarkasti muuttumatonna pitää, kuin maakin pitää sen pyöriessään ja kiertäessään auringon ympäri. Jos nyt ympyrämme kohdalla valon tasalle nostamme kerän, pitäen sitä yhden ristiviivan kohdalla ulospäin vähän kallellaan, niin sen valaistu puoli kuvaa nyt sitä maan puolta, jolla on päivä, ja toinen eli kerän pimea puoli sitä, jolla on yö. Jos panemme kerään merkin, tarkoittaen sillä tavoin sitä paikkaa, jossa itse asumme, niin näemme, miten sille paikalle aurinko nousee ja laskeutuu, synnyttäen päivän ja yön, jota vuorokaudeksi sanotaan. Mutta jos merkin panemme kerään kovin ylös, liki pohjoisnapaa, niin kynttilän valo ei tapaakaan sitä paikkaa, vaikka kerää kuinkakin pyöritetään akselinsa ympäri. Sillä kohdalla maata ei siis olekaan nyt auringon nousua, ei päivää eikä valoa. Niin se Suomen pohjoisimmassa tienossa eli Lapissa talvella todella onkin. Kerän yläisimmät tienot kuvailevat siis Lapin seutuja, joilla silloin on talvi ja viikkomääriä kestävää pimeyttä, sillä aurinko ei nouse näitä seutuja valaisemaan. Kerän pyöriessä näemme kynttilän valon ylimatkaan valaisevan kutakin paikkaa kerän ylapuolella lyhemmän ajan, kuin seutuja kerän ala-puolella. Me, jotka maan pobjoispuoliskolla asumme, tunnemme nyt pitkien ja kylmien öiden vaikutukset ja nimitämme tätä vuoden aikaa talveksi. Joulukuun 22 päivänä on tämä kallellaan olon vaikuttama yön ja päivän eroitus suurin. Silloin on talvinen päivän-seisahdus; sillä silloin seisahtuuvat meillä päivät lyhenemästä.

Jos nyt kuletamme kerää pitkin ympyrän kehää eteenpäin, pitäen sitä samalle suunnalle kallellaan, niin kynttilän valo nousee nousemistaan aina likemmä ja likemmä pohjoisnapaa. Kun kerä näin on kiertänyt, neljännen osan, niin kynttilän valo jo tapaa itseä pohjoisnapaa. Se tapahtuu luonnossaki maaliskuun 21 päivänä, jota keväiseksi päivän tasaukseksi nimitetään; sillä nyt valaisee aurinko ihan tasaisesti maan koko pintaa pohjoisnavasta etelänapaan asti: päivää nyt on joka paikassa, asukoon ihminen vaikka missä, tarkalleen 12 tuntia, ja yötä yhden verran. Kun kerää viedään vielä eteenpäin, niin kynttilävalo enenee pohjoisella puoliskolla samassa määrässä, kuin se häviää eteläpuoliskosta. Päivät pohjoisessa ja yöt eteläisessä muuttuuvat aina pitemmiksi: lämmin enenee pohjoisnavan tienoilla, jossa ei yötä enää tavatakaan ja vähenee etelänavan luona, jossa kuusi kuukautta pitkä yö jo on alkanunna. Neljännen osan kehää kuljettuansa, on taas kerän pohjoisnapa jo käännetty niin paljon kuin pääsee aurinkoon päin, mutta etelänapa on syvimmässa pimeydessä. Näin seisoo maa kesäkuun 21 päivänä, joka on kesäinen päivän seisahdus, sillä päivät seisahtuvat nyt pitenemästä, jota ne tähän saakka ovat tehnynnä. Nyt on siis kesä puolessa. Jos taas kerää kuletetaan pitkin kolmattakin kehän osuutta, niin päivien pituus vähenee pohjoispuoliskossa ja valo enenee enenemistään etelään, kunnes tämäki neljännes on kuljettu. Nyt valaisee kynttilä eli aurinko maapintaa jälleen aivan tasaisesti pohjaisnavasta etelänapaan saakka. Päivät sekä yö ovat taas 12 tuntia pitkät ympäri koko maan. Tämä tapahtuu Syyskuun 23 päivänä, jolloin on syksyinen päivän tasaus. Siitä kulettua viimeistäkin kehän osuutta aina eteenpäin lyhentyy päivä lyhentymistään sekä vähentyy lämmin ja valo vähenemistään pohjoisessa puolikossa, kunnes kerä on ehtinyt ensimäiseen viivaan, josta kulkeminen alkoi. Silloin ollaan taas talvisessa päivän tasauksessa; ja vuosi on nyt lopussa ja toinen tuleva yhdellä tavalla aljettavana.

Tästä nyt sanotusta voipi ymmärtää, että kun meillä on kesä, niin maan eteläisemmassä osassa on talvi, kun meillä on syksy, niin siellä on kevät j.n.e. Samate ymmärretään, että päivien pituus enentyy pohjoisessa maan puoliskossa Joulukuun 22 päivästä alkaen Kesäkuun 21 päivään saakka ja vähentyy vuoden toisina aikoina. Maaliskuun 21 päivänä alkaa maan pohjaisnavassa päivä, jota kestää kokonaista kuusi kuukautta, ja etelanavassa taas yö, jota kestää yhden verran, aurinkoa silloin siellä ihan näkemättä. Mutta Syyskuun 23 päivänä alkaa kuuden kuukauden päivä etelänavassa ja puolen vuotta kestävä yö pohjoisnavassa. Napoja aivan likellä ei ihmisiä kuitenkaan löydy. Kerän kiertäessä kynttilää, näimme myös pohjoisnavan olevan kesä-aikana aurinkoa likempänä, kuin etelänavan; auringon säteet putoavat silloin pohjoisempiin tienoihin paljoa suoremmassa suunnassa, kuin etelänavan tienoihin, ja siitä se kuumuus ja lämmin tulee, joka kesän synnyttää. Samasta syystä on maan eteläpuoliskolla kesä meidän joulu-aikoina.

Kevät on taas se vuoden aika, jona napapiirin alat pääsevät puolen vuoden pimeydestä yhtä pitkään valoon. Niihin koskevaiset lämpimät ilman alat, joissa toisessa me Suomalaiset asumme, vaihtavat silloin heidän 15 ja 20 hetkeä kestävät yönsä yhtä pitkiksi päiviksi. Lumi, joka on peittänyt koko kylmän alan ja osan lämmintäkin alaa, sulaa silloin pois. Puut alkavat viheriöidä ja ne kasvut, jotka talvi hävitti, kasvavat uudestaan siemenistään. Syksy on se väli-aika, jolloin kesä talveksi muuttuu, jolloin puut ja ruohot tekevät siemeniä, jolloin koko luonto varustaiksen talven pakkaista kärsimään.

Vuoden ajan vaiheet, talven, kevään, kesän ja syksyn nähtiin syntyvän maan akselin kallellaan olosta aurinkoa kohden, se vaikuttaa päiville muuttuvaista pituutta lämpimässä sekä kuumassa alassa, eikä yksin maan kiepuminen akselinsakaan ympäri voi estää sitä kestävää, kolmen kuukauden pitkää pimeyttä, jossa ihmiset elävät pohjoisimmassa maamme tienoissa. Mutta jos maa ei olisi kallellaan, niin myöskin yöt ja päivät olisivat aina ja joka paikassa yhtä pitkät, eika erotusta olisi kesän, syksyn, talven ja kevään valillä. Vaikkaki maan napojen keski välillä, niissä niin kutsutuissa kesä maissa, ei lumesta eika pakkaisesta mitään tiedetä, niin on sielläki muutamia kuukausia yhä kestävä sade-aika, joka erotaiksen kesän pitkällisestä ja polttavasta poudasta. Tämäkin eroitus on jo tarpeellinen, mutta vielä suuremmasta arvosta ihmiselle sekä koko luonnolle on vuoden aikojen täydellinen vaihe.