Se runsas viljan tulo, joka Euroopassa ja Amerikassa antaa elatuksen neljännelle osalle ihmiskuntaa, tulee niin hyvin talven kylmyydestä, kuin kevään ja kesän lämpymästä. Se kuuluu kyllä kammalta, mutta on kuitenkin totinen tosi. Sillä jos kasvut eivät kuolisi talven kylmyydestä, niin ne eivät myöskään tekisi terää eikä tähkäpäitä. Tästä saadaan selvä, kun mennään kuumiin kesämaihin. Tuskin päästään semmoiseen lämpymään, jossa kasvuilla ei ole mitään haittaa talven kovuudesta, ennenkuin jo nähdään niiden viheriöitsevän kaiken vuotta, mutta tekemättä tahkäpäitä. Kasvu ikäänkuin aavistaisi siemenen teon tarpeellisuutta siinä, jossa ilman kovuus seisattaa kasvujen elon. Silmin nähtävä on tämä luonnon vaikutus korkeilla vuorilla kuumissa kesämaissa, joissa ilman erotukset ovat likempäna toisiansa ja selvemmin nähtävinä, kuin jos kulkisimmc kesämaista talvimaihin. Kylmilla vuorien rinteillä kesämaissa viljat tekevät tähkapäitä, mutta lämpimissa laksoissa vuoren juurella kasvaa vaan uusia olkia kasvun juuresta, ja laiho viheriöitsee viheriötsemistään siementä tekemättä. Ei ainoasti ilman kylmyys, mutta myös muukin vaikutus voipi pakottaa viljakasvuja terää tekemään. Niin on esimerkiksi havaittu, että Jamaikan saarella, jossa pitkällinen pouta vuosittain näännyttää kasvun, käypi viljaa viljeleminen, mutta ei niissä kesämaissa, joissa vettä sataa kaiken vuotta. Keväällä ja kesällä herättävät kylmien ja viileiden maiden pitkät päivät vilkkaamman elon ja vireyden eläimienki seassa. Maalla ja meressä vilisee silloin aina napapiiriin asti lukematoin eläimien paljous. Kaikki tämä jo mainittu eläimien paljous sekä etenkin niiden suuruus saattaa epäilemään, tokiko nuo kiitetyt kesämaat silloin voivat ottaa voiton kylmiltä mailta, liiatenkin jäämereltä. Mutta kun sitte se aika tulee, jolloin päivä ei paistakaan, lämmin vähenee, kun yöt pimenee ja päivät lyhenee ja se kaikkia kuolettava talvi tulee, niin silloin on polo Pohjolassa elo leivätön Lapissa.
Miten maata kuvataan ja viivataan.
Maata kuvataan ympyräiselle pallolle, josta syntyy pallo-kartta, taikka viivataan kaksi ympyrän kehää paperille; toiseen ympyrään kuvataan maan pallon toinen puoli ja toiseen taas toinen, ja niin saadaan kehä-kartta. Manner painetaan tavallisesti jollakulla värillä; vaan vesi jätetään enimmiten paperin karvaiseksi.
Sekä pallo- että kehäkartoissa on monta viivaa. Näistä on se merkillisin, joka on viivattu maan ympäri idästä länteen, yhtä kaukana maan kummastakin navasta. Sitä sanotaan Equatoriksi eli päivän tasaajaksi; sillä kun auringon säteet paistavat kohtisuoraan tätä viivaa vasten, niin päivä ja yö ovat yli koko maan yhtä pitkät, eli 12 hetkeä kumpikin. Päiväntasaaja on noin 3600 peninkulmaa pitkä, ja jaetaan, kun muntkin ympyrät, 360:een yhtä-suureen osaan, joita sanotaan gradiksi eli asteiksi. Joka aste on siis 10 penikulmaa pitkä. Päiväntasaaja jakaa myös maapinnan kahteen yhtä suureen osaan, nimittäin: Pohjois- ja Eteläpuoliskoon. Pohjoispuolisko on se maan puoli, jonka keskellä pohjoisnapa löytyy. Eteläpuoliskoksi sanotaan taas etelänavan ympäristölle kuuluvaa maan puoliskoa.
Maan navasta maan napaan, kohtisuoraan päiväntasaajata vasten, vedetaän 360 kaaren kalttaista viivaa, joita sanotaan Meridianiksi eli puolipäivän-piiriksi sentähden, että kaikissa paikoissa yhden meridianin alla on yhtäaikaa puolen päivän aika. Puolipäivän piiriä voipi viivata minkä paikan lävitse tahansa mutta tavallisesti viivataan ensimäinen puolipäiväpiiri pienen Ferro-nimisen saaren sivutse, josta sitä sanotaankin Ferron puolipäiväpiiriksi. Siten jakaantuu maa uudelleen kahteen osaan Itä- ja Länsipuoliskoon. Itäpuoliskoksi sanotaan ensimäisestä puolipäiväpiiristä itään päin olevata maan puoliskoa, ja Länsipuoliskoksi sitä, joka samasta puolipäiväpiiristä jääpi länteen. Suurin osa manteretta on kahdessa jaksossa, yksi kummallakin maa-puoliskolla. Näistä sanotaan suurempata ja leveämpää vanhaksi mantereeksi sen suhteen, että vanhimmat tunnetut kansat ovat siinä pitäneet asuntoa; toista, keskeltään kapeaa ja ikään kuin kahdessa osassa olevata mannerta nimitetään uudeksi mantereeksi. Paitsi näitä on vielä itäisen maan-puoliskon kaakkois-reunalla isonlainen manner, nimeltä Uus Holland.
Päiväntasaajan molemmin puolin on viivattu rinnatusten kulkevia yhtäsuuntaisia ympyröitä, joita sentähden sanotaan leveys- eli tasa-piireiksi. Näitä tasapiiriä on 90 pohjois-puolella ja yhden verran etelä-puolella päiväntasaajaa. Päiväntasaajasta 23 1/2 astetta pohjoiseen ja etelään päin on kaksi ympyrää, joita sanotaan käännepiireiksi. Pohjois-puolimaisen erityinen nimi on ravun-käännepiiri ja etelä-puolimaisen kauriin-käännepiiri. Yhtä-pitkältä molemmista maan-navoista, kun käännepiirit ovat päiväntasaajasta, on taas toinen yhtä-suuntanen ympyrä-pari, nimittäin: napa-piirit, joista toista sanotaan pohjoiseksi toista eteläiseksi napapiiriksi.
Käänne- ja napapiireillä jaetaan maan pinta viiteen ilman-alaan. Napapiireillä rajoitettuja aloja, joita on kaksi, sanotaan kylmiksi aloiksi eli talvi-maiksi; napa- ja käännepiirien välillä olevata kahta alaa nimitetään lämpimiksi aloiksi ja käännepiirien väli saapi nimen: kuuma-ala eli kesä-maa.
Manner ja meri.
Mantereita on kolme: Vanha- eli Itä-manner, Uusi- eli Länsi-manner, ja Uusi-Holland eli Kaakkois-manner.
Vanha- eli Itä-manner on maanpallon itä-puoliskolla, paitsi koillista niemekettä, jota on vähän länsi-puoliskollakin. Leveydellään täyttää se melkein koko itä-puoliskon, ja on suurimmaksi osaksi sen pohjois-puoliskolla. Ainoasti yksi vanhan mantereen niemi ylettyy eteläiselle maa-puolelle. Länsi reunallaan lähenee vanha manner ensimäistä puolipäiväpiiriä. Sen laajuus idästä länteen on melkein puolta suurempi, kun pohjoisesta etelään. Valtameren selkä tunkeiksen lännestä melkein vanhan mantereen keskelle. Sitä sanotaan sentähden Väli-mereksi. Toinen kaitanen lahti, nimeltä Arabian-lahti eli Punanen meri, tulee etelästä niin likeelle Välimertä, että niihen välille jääpi ainoasti pari penikulmaa leveä Suetsin taipale. Nämä vedet jakavat itä-mantereen kahteen osaan. Urali-vuoret, jotka menevät melkein suoraan etelästä pohjoseen, jakavat suuremman näistä osista vielä kahteen osaan. Siten jakaantuu vanha manner kolmeen maa-osaan, jotka nimitetään Aasia, Euroopa ja Afrika.