Vieras riisui kauhtanan ja veti paidan ja alushousut ylleen ja rupesi penkille pitkälleen. Matrjona sammutti tulen, otti kauhtanan ja meni levolle miehensä viereen.
Matrjona peitti itseään kauhtanan liepeellä, mutta ei voinut nukkua: pakostakin ajatteli hän vain vierasta. Ajatellessaan, että vieras on syönyt heidän viimeisen leipäpalansa ja ettei huomiseksi ole enää mitään, että hän on lahjoittanut vieraalle paidan ja housut, tulee hän alakuloiseksi; kun hän ajattelee vieraan hymyä, sykähtää hänen sydämensä ilosta.
Matrjona oli kauan valveilla. Huomatessaan, ettei Semjonkaan nukkunut, vaan veti kauhtanaa puoleensa, huudahti hän:
— Semjon!
— Hä?
— Me olemme syöneet leivät loppuun, enkä minä ole leiponut uutta. En tiedä ollenkaan, miten huomisesta selvitään. Ehkäpä Malanja-kummi antaa meille.
— Mitäs tässä huolehtimaan, ainahan sitä jotenkin.
Vaimo makasi hetkisen hiljaa, sitten hän taas virkkoi:
— Taitaa olla hyvä mies se vieras; kummallista vain, ettei hän kerro mitään itsestään.
— Hän ei luultavasti saa mitään sanoa.