Semjon seurasi hänen neuvoaan ja otti tehdäkseen saappaat, jotka kestäisivät vuoden ratkeamatta ja menemättä länttään.
Vieras herra huusi jälleen renkipojan luokseen ja käski häntä vetämään saappaan vasemmasta jalasta. Hän ojensi jalkaansa ja sanoi: — Ota mitta!
Semjon harsi yhteen paperiliuskoja kymmenen versokin pituiseksi mitaksi, silitti nauhaa sormillaan suoraksi, polvistui herran eteen, pyyhki huolellisesti kätensä esiliinaan, jottei likaisi herran sukkaa, ja ryhtyi ottamaan mittaa. Hän mittasi jalkapohjan, hän mittasi nilkan, ja kun hänen tuli mitata pohkeesta ympärys, oli paperiliuska liian lyhyt. Sääri oli pohkeen kohdalta paksu kuin tukki. Herra varoitti vielä:— Katsokin, ettei varresta tule liian ahdas! — Semjon harsi vielä uuden liuskan jatkoksi. Herra istui penkillä, liikutteli varpaitaan sukan sisässä ja tarkasteli läsnäolevia. Nähdessään Mihailin hän kysyi:
— Kukas tuo mies on?
— Se on minun kisällini, joka saa tehdä saappaat.
— Katsokin, — sanoi herra kääntyen Mihailin puoleen, — katsokin, että saappaat kestävät vuoden!
Semjonkin kääntyi katsomaan Mihailia: tämä ei ollenkaan katsonut vieraaseen herraan, vaan tuijotti nurkkaan herran taakse kuin olisi nähnyt siellä jonkun. Mihail katsoi kauan hellittämättä nurkkaan. Äkkiä hän hymyili, ja silloin hänen kasvonsa aivan kirkastuivat.
— Mitä siinä virnistelet, tomppeli? Muistakin katsoa, että saappaat tulevat ajoissa valmiiksi.
Mihail vastasi:
— Kyllä ne ovat valmiit silloin kun pitääkin.