— Mikäpäs siinä! Ei sitä ole meillä vielä koskaan tehty kenkiä näin pienille lapsille, mutta osataanhan ne tehdä. Minkälaiset vain määräätte. Tältä minun apulaiseltani syntyy millainen kenkä tahansa.
Semjon kääntyi katsomaan Mihailia ja näki, että tämä oli laskenut työn kädestään ja katsoi hellittämättä tyttöihin.
Semjon oli tästä kovin kummissaan. Olivathan tytöt tosin hyvin herttaisia: mustasilmäisiä, punaposkisia, pyöreitä ja kauniisti puettuja, mutta Semjon ei voinut sittenkään käsittää, minkätähden Mihail niin heihin tuijotti, aivan kuin olisi heidät tuntenut ennestään.
Semjon oli ihmeissään ja alkoi naisen kanssa neuvotella hinnasta. Kun siitä oli sovittu, laittoi Semjon paperinauhan ottaakseen mittaa. Nainen otti ontuvan tytön syliinsä ja sanoi:
— Sinun täytyy ottaa mitta tämän kummastakin jalasta erikseen. Kipeän jalan mukaan saat ommella yhden kengän ja terveen jalan mukaan kolme. Tytöillä on aivan samanlaiset jalat. He ovat kaksosia.
Semjon otti mitan ja kysyi katsoen ontuvaa tyttöä:
— Miten jalka on tullut sellaiseksi, kun tyttö on noin kaunis? Onko se syntymävika?
— Ei, äiti on maatessaan likistänyt sen vaivaiseksi.
Matrjona yhtyi puheeseen. Hänen teki kovasti mieli tietää, kuka tämä nainen oli ja kenen lapset olivat.
— Etkö sinä olekaan heidän äitinsä?