22. Te kumarratte sitä, jota ette tunne: me kumarramme sitä, jonka tunnemme, sillä pelastus on juutalaisista.
23. Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa: sillä semmoisiksi Isä tahtoo rukoilijansa.
I
Kaksi vanhaa talonpoikaa tahtoi tehdä pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin.
Toinen heistä oli rikas, ja hänen nimensä oli Jefim Tarasytš Ševeljov.
Toinen talonpoika, Jelisei Bodrov nimeltään, oli vähemmissä varoissa.
Jefim oli järkevä, kunnon mies, ei maistanut viinaa, ei polttanut tupakkaa, ei nuuskannut, ei kiroillut, oli luja ja ankara tavoissaan. Kahteen eri jaksoon hän hoiti kylänvanhimman tointa ja hoiti niin tunnollisesti, ettei puuttunut kopeekkaakaan kyläkassasta. Hänellä oli suuri perhe: pari poikaa ja naimisissa oleva lapsenlapsi, jotka kaikki asuivat hänen luonaan. Hän oli terve, vahva ja suora ryhdiltään, ja hänellä oli kaunis täysiparta, johon alkoi ilmestyä harmaata vasta kun hän oli seitsemännelläkymmenellä.
Jelisei ei ollut rikas eikä köyhä; nuoremmalla iällään hän oli tehnyt kirvesmiehen töitä; vanhempana hän eli kotona ja hoiti mehiläisiä. Hänellä oli kaksi poikaa; toinen teki työtä vieraissa paikoissa, toinen asui isän luona. Jelisei oli hyväntahtoinen ja hilpeä luonteeltaan. Joskus hän otti ryypyn, nuuskasi myöskin ja lauloi mielellään. Muuten hän eli sävyisästi ja mitä parhaimmassa sovussa omaistensa ja naapurien kanssa. Jelisei oli kooltaan pieni, mustaverinen, kähäräpartainen ja aivan kaljupäinen kuten hänen samanniminen suojeluspyhimyksensäkin, profeetta Elias.
Molemmat ukot olivat jo kauan sitten päättäneet tehdä yhteisen pyhiinvaellusmatkan. Mutta Jefimiä esti aina lähtemästä milloin mikin asia. Tuskin hän oli toisesta päässyt, kun toinen tuli tielle: milloin oli lapsenlapsi naitettava, milloin odotettava että nuorempi poika pääsee sotapalveluksesta; tai hän oli ryhtynyt rakentamaan uutta taloa.
Eräänä pyhäpäivänä vanhukset tapasivat toisensa ja istuutuivat hirsikasalle juttelemaan.
— Milloin täytämme lupauksemme? kysyi Jelisei. Jefimin kasvot synkkenivät, ja hän vastasi:
— Hm, meidän täytyy vielä lykätä matkaa vähän; tämä vuosi on sattunut olemaan aika hankala. Kun aloin tupaa rakentaa, en uskonut sen tulevan maksamaan juuri sataa ruplaa enempää; mutta siihen on jo mennyt kolmisen sataa ruplaa, eikä se ole vieläkään valmis. Näkyy siinä riittävän puuhaa kesään asti. Jos Jumala suo, niin varmasti lähdetään kesällä matkaan.