Kuultuaan tämän kaiken ei Jelisei lähtenyt vielä matkatoveriaan tavoittamaan, vaan jäi yöksi heidän luokseen. Seuraavana aamuna hän ryhtyi työhön kuin olisi itse ollut isäntä talossa. Hän auttoi muoria taikinan teossa ja alustamisessa, lämmitti uunin ja läksi tytön kanssa hankkimaan naapureilta kaikenlaista, mitä tarvittiin. Mökin väellä ei ollut itsellään enää mitään; he olivat myyneet kaiken omaisuutensa, talouskalunsa ja vaatteensakin; Jelisei hankki nyt kaikkein tärkeimmät tavarat taloon; mitkä teki itse, mitkä taas osti. Näin kului päivä ja toinenkin ja vielä kolmas päivä. Poika virkistyi jonkun verran ja alkoi ryömiä penkkejä pitkin ja hyväillen lähestyä Jeliseitä. Tyttö oli tullut hyvin iloiseksi mieleltään ja auttoi häntä kaikissa askareissa. Hän kulki Jelisein jälestä joka askeleella ja kutsui häntä sedäksi. Kun muori jälleen kykeni liikkumaan, meni hän naapurivaimon luokse. Mies saattoi kuljeskella jo sisällä, mutta haparoi seiniä, kun häntä horjutti. Vain sairas vaimo jäi vielä vuoteeseen; kolmantena päivänä virkosi hänkin ja pyysi syötävää. Kun mökin väki oli näin pitkällä, ajatteli Jelisei:— En tosiaankaan uskonut jääväni tänne näin pitkäksi aikaa; nyt minun on lähdettävä jatkamaan matkaa. —
VI
Mutta kun hän neljäntenä päivänä aikoi lähteä, mietti hän: — Paaston aika loppuu tänään; voinhan minä iltaan saakka olla täällä, ostan heille jotakin juhlaksi ja lähden illalla jatkamaan matkaa. Jelisei meni jälleen puotiin ja osti vehnäjauhoja, maitoa ja ihraa. Hän auttoi muoria leipomisessa ja keittämisessä. Seuraavana aamuna hän meni kirkkoon, tuli kirkosta kotiin ja söi talon väen kanssa juhlaksi valmistettuja ruokia. Tänä päivänä nousi sairas vaimokin ja alkoi liikkua tuvassa. Mies ajoi partansa ja pani puhtaan paidan ylleen — muori oli pessyt sen hänelle — ja meni kylään rikkaan talonpojan luokse pyytämään häneltä armoa: hän oli antanut tälle pantiksi heinäniittynsä ja peltomaansa ja meni nyt pyytämään, että saisi nämä takaisin ennen uutta satoa. Illalla hän tuli masentuneena takaisin ja alkoi itkeä. Rikas talonpoika ei ollut suostunut pyyntöön, vaan oli sanonut: tuo rahat, niin saat.
Jelisei tuli jälleen miettiväiseksi ja tuumi itsekseen, kuinka he nyt voivat elää. Kun kaikki muut menevät heinää niittämään, täytyy heidän jäädä kotiin, sillä heidän heinämaansa on pantattu. Kun vilja kypsyy ja naapurit menevät sitä leikkaamaan — vilja on tänä vuonna kasvanut hyvin, — eivät he voikaan lähteä, heidän peltotilkkunsa kun on pantattu rikkaalle talonpojalle. Jos minä nyt jätän heidät, käy heidän taas hullusti. — Jelisei mietti asiaa ankarasti; hän ei mennyt illalla, vaan jäi vielä seuraavaan aamuun. Viimeisen yön hän vietti pihamaalla. Hän luki iltarukouksensa, laskeutui levolle, mutta ei voinut nukkua. Hänen täytyi viimeinkin lähteä, sillä häneltä oli jo mennyt paljon aikaa ja hän oli kuluttanut paljon rahaa; mutta hänen oli mökin väkeä sääli. — Kaikkia köyhiä ei voi kuitenkaan elättää! ajatteli hän. — En aikonut muuta kuin tuoda heille vettä ja antaa leipäpalan; ja minä olen mennyt näin pitkälle. Nyt ollaan siinä, että minun olisi lunastettava heidän niittynsä ja peltonsakin. Ja kun se on tehty, on minun ostettava lapsille lypsylehmä ja miehelle hevonen viljaa pellolta vetämään. Nyt sinä olet kaulaa myöten suossa, hyvä mies, Jelisei Kusmitš! Tuuliajolla olet, etkä tästä nyt selviä!»
Jelisei nousi, veti kauhtanan päänsä alta, suoristi sen ja otti tupakkarasian esiin kauhtanan taskusta ja nuuskasi selvittääkseen ajatuksiaan. Ei auttanut nuuska, hän aprikoi kauan sinne tänne eikä päässyt mihinkään selvyyteen. Oli jatkettava matkaa, mutta samalla oli tätä väkeä sääli. Eikä hän tietänyt, mitä oli tehtävä. Hän kääri uudelleen kauhtanan päänsä alle ja koetti nukahtaa. Kylän kukot jo alkoivat laulaa, kun hän vaipui uneen. Äkkiä hänestä tuntui, kuin joku olisi herättänyt hänet. Hän huomasi olevansa aivan lähtövalmiina, reppu selässä ja sauva kädessä portin edessä. Mutta portti oli vain sen verran auki, että hän juuri mahtui kulkemaan siitä. Ja kun hän meni portista, tarttui reppu portin saranaan. Ja hänen koettaessaan sitä irroittaa sotkeutui jalkariepu pensaaseen ja kiertyi auki. Ja kun hän yritti irroittaa jalkansa, näki hän, ettei hän ollutkaan takertunut pensaaseen, vaan että pikku tyttö piti hänestä kiinni ja huusi: Setä, hyvä setä, anna leipää! Hän katsoi jalkaansa ja näki pojan pitävän jalasta kiinni, ja ikkunasta katselivat muori ja lasten isä.
Herätessään Jelisei sanoi ääneen itsekseen:— Minä lunastan niittymaan ja peltotilkun ja ostan näille ihmisille hevosen ja lehmän. Jos lähden meren taa etsimään Vapahtajaa, voin hänet helposti kadottaa sielustani. Parasta on, että autan tätä väkeä.
Jelisei nukahti jälleen. Kun hän aikaisin aamulla heräsi, meni hän heti rikkaan talonpojan luo ja osti häneltä takaisin niityn ja pellon. Sitten hän osti viikatteen — viikatekin oli myyty — ja toi sen kotiin. Hän lähetti miehen viikatteineen heinään ja meni kylälle. Kapakan isännällä sattui juuri olemaan hevonen ja rattaat myytävinä. Jelisei sopi hinnasta isännän kanssa ja meni sitten lehmää ostamaan. Hänen edellään kulki kaksi kylän naista ja Jelisei kuuli heidän puhuvan hänestä. Toinen naisista kertoi:
— Aluksi eivät ollenkaan tietäneet, mikä mies se on; luulivat häntä tavalliseksi pyhiinvaeltajaksi. Hän tuli muka vain juomaan vettä janoonsa, mutta sitten jäikin heidän luokseen asumaan. Sanovat hänen ostaneen heille kaikkea. Näin omin silmin, kuinka hän osti kapakan isännältä hevosen ja rattaat. Vielä on sellaisiakin ihmisiä maailmassa! Täytyy mennä sitä ihmettä katsomaan.
Kun Jelisei kuuli heidän kiittelevän häntä, päätti hän jättää lehmän oston. Hän palasi kapakoitsijan luo, maksoi vaaditun hinnan, valjasti hevosen rattaiden eteen ja ajoi jauho-ostoksineen mökille. Nähdessään hevosen oli hänen isäntäväkensä ihmeissään. He aavistivat hänen ostaneen sen heille, mutta eivät rohjenneet sanoa sitä ääneen. Mies tuli ulos porttia avaamaan.
— Mistä olet saanut tuon hevosen? kysyi hän.