Jefim vaikeni hetkiseksi, sitten hän sanoi:
— Jalkani olivat Jerusalemissa, mutta oliko minun sieluni myöskin, vai jonkun muun.
— Anna Jumalan päättää, Jefim, anna Jumalan päättää.
— Kotimatkalla poikkesin mökkiin, jossa eksyin sinusta menomatkalla..
Jelisei säikähti ja keskeytti Jefimin:
— Anna Jumalan päättää, ystävä, anna Jumalan päättää. Käyhän tupaan, niin kestitsen hunajalla.
Jelisei sekoitti pois koko jutun ja alkoi jutella kotiasioista.
Jefim huokasi eikä enää puhunut vähävenäläisen mökin väestä eikä myöskään siitä, että oli nähnyt Jelisein Jerusalemissa. Ja hän käsitti, että Jumala on määrännyt jokaiselle ihmiselle veron, jota meidän on kuolemaamme asti suoritettava rakkaudella ja hyvillä töillä.