— En saa sanoa sitä.
— Ihmiset ovat kai tehneet sinulle pahaa?
— Ei kukaan ole tehnyt minulle pahaa. Jumala on minua rangaissut.
— Tietystihän kaikki tulee Jumalalta, niinpä kyllä; mutta täytyyhän sinun jostakin elatuksesi saada. Mihin oikeastaan aiot lähteä?
— Se on yhdentekevää.
Semjon oli kovin ihmeissään. Mies ei näyttänyt miltään veijarilta: hänen puheensa kuulosti ystävälliseltä ja lempeältä, mutta hän ei halunnut puhua mitään itsestään. Semjon ajatteli:— Maailmassa sattuu monenlaista. — Ja hän virkkoi miehelle:
— No, tulehan minun kotiini, voit siellä ainakin vähäisen toipua.
Semjon astui eteenpäin, ja muukalainen pysytteli hänen kintereillään. Tuuli alkoi puhaltaa, se tunkeusi Semjonin paidan lävitse, ja vilu haihdutti hänen päihtymyksensä. Semjon hieroskeli nenäänsä, piteli käsillään kiinni mekkoaan edestä ja ajatteli: — Tässä nyt on turkki! Läksin kotoa ostamaan turkkia ja tulen takaisin ilman kauhtanaakin tuonpa vielä alastoman ihmisen mukanani. Matrjona ei ole tästä hyvillään! — Ja Matrjonaa ajatellessaan tulee Semjon vallan alakuloiseksi. Mutta kun hän katselee muukalaista ja ajattelee, miten tämä katsoi häneen kappelin takaa, riemuitsee hänen sydämensä.
III.
Semjonin vaimo oli tänä iltana saanut kotiaskareensa tavallista aikaisemmin tehdyksi. Hän oli pilkkonut puut, kantanut vettä kaivolta, antanut lapsille ruokaa ja itsekin syönyt. Hän pohti paraikaa mielessään, milloin panisi leipätaikinan: tänäänkö vai vasta huomenna? Jotakuinkin suuri kimpale oli vielä jäljellä.