— Jos Semjon on syönyt kylällä päivällistä, — ajatteli hän itsekseen, — eikä syö paljon illalliseksi, riittää leipä vielä huomisen yli.
Matrjona kääntelee ja pyörittelee leipää käsissään ja ajattelee: — Kyllä minä jätän huomiseksi taikinanteon. Jauhojakin on enää vain yhteen leipomiseen. Perjantaihin asti on koetettava tulla toimeen.
Matrjona korjaa leivän pöydästä ja istuutuu pöydän ääreen paikkaamaan miehensä paitaa. Paikatessaan hän ajattelee, mitenkä hänen miehensä matka mahtanee onnistua.
— Kunpa se nahkuri vain ei pettäisi häntä! Miehenihän on hyvin yksinkertainen. Hän ei itse petä koskaan ketään, mutta pienikin lapsi voi hänet puijata. Kahdeksan ruplaa ei ole mikään pieni asia. Sillä rahalla voi jo saada oikein hyvän turkin. Vaikkapa parkitsemattomista nahoista, turkki se kuitenkin on. Viime talvi oli vasta talvi, kun sai tulla toimeen ilman turkkia. Ei joelle voinut lähteä eikä minnekään. Semjon ottaa kaikki talon riekaleet ylleen, kun menee ulos, eikä minulle jää enää mitään. Tänään lähtikin niin aikaisin, olisi jo aika hänen palata. Kunpa se junkkari ei vain istuisi missään kapakassa!
Tuskin oli Matrjona ehtinyt ajatella tämän, kun askeleita jo kuului portaista ja joku astui eteiseen. Matrjona pisti neulan kiinni paitaan ja läksi katsomaan. Hän näki, että tulijoita oli kaksi: Semjon ja tämän seurassa tuntematon talonpoika huopasaappaissa ja lakitta päin.
Matrjona tunsi paikalla miehessään viinan hajua. Hän ajatteli itsekseen:
— Enkös arvannut oikein: ryypyn on ottanut.
Ja kun hän näki miehensä tulevan ilman kauhtanaa, vain mekkoon puettuna, tyhjin käsin, sanaakaan sanomatta ja hämillään tuijottavan eteensä, lakkasi hänen sydämensä melkein sykkimästä. Hän ajatteli: rahat on Semjon ryypännyt jonkun kulkurin kanssa ja tuo kumppaninsa vielä kotiinkin.
Matrjona päästi molemmat tupaan ja tuli itsekin sisään. Hän näki tuntemattoman nuoren, laihan miehen, jolla oli yllään Semjonin kauhtana. Kauhtanan alta ei näkynyt paitaa, eikä päässä ollut lakkia. Tultuaan tupaan muukalainen jäi liikkumattomana seisomaan ovensuuhun eikä nostanut edes katsettaan. Matrjona ajatteli: — Ei taida olla mikään hyvä ihminen, kun on niin arka.
Matrjona rypisti otsaansa, meni uunin luo ja odotti, mitä tulijat tekisivät.