"Ei, vaan roomalainen sotaleiri."
"Mutta sinun täytyy ensin oppia käyttämään aseita."
Käskyläistensä kanssa ei vallanpitäjä koskaan ryhdy selittelyihin. Arrius huomasi erehdyksensä, ja heti hänen äänensä ja käytöksensä muuttuivat kylmemmiksi.
"Mene nyt", hän sanoi, "äläkä rakenna tuulentupia näille sanoille. Ehkäpä minä ainoastaan lasken leikkiä sinun kanssasi. Taikka" — hän katsoi miettivästi sivulle — "jos ajattelet tulevaisuutta mitään toivoen, niin vertaa miekkailijan mainetta soturin maineesen, ja valitse. Edelliseen sinua voi auttaa keisari, mutta sotapalveluksessa et voi toivoa mitään mainetta. Sinä et ole roomalainen. Mene!"
Kohta sen jälkeen Ben-Hur oli jälleen paikallansa soutamassa.
Työ on miehelle aina helppo, kun sydän on kevyt. Airon piteleminen ei Ben-Hurista enää tuntunut niin vaivalloiselta. Toivo oli saanut sijaa hänen sydämmessänsä ja kuiskaili tulevasta onnesta. Tribunin varoituksen: "ehkä minä vain lasken leikkiä" hän karkoitti mielestään joka kerran, kun se yritti tulemaan. Että häntä oli kutsuttu mahtavan miehen luo ja että hän oli saanut kertoa historiansa, siinä oli runsaasti ravintoa hänen isoovalle sielulleen. Varmaankin oli siitä jotakin hyvää tuleva. Loistavia tulevaisuuskuvia välkkyi hänen ajatuksissaan, ja hän rukoili:
"Oi Jumala! minä olen Israelin oikea poika. Minä rukoilen, auta minua!"
IV LUKU.
Toivon säde.
Määrätyt sata kaleria kokoontuivat Antemonan lahteen Kytera-saaren itärannalle. Tribuni käytti siellä päivän laivastonsa tarkastukseen ja purjehti sitte suurimman Kykladi-saaren Naxon luo, joka kohoaa Kreikan ja Aasian rantain keskiväliltä merestä kuin suuren suuri kallio, jolta hän saattoi huomata kaikki, mitä tapahtui, ja tuossa tuokiossa lähteä ahdistamaan merirosvoja, näkyipä heitä sitte Aigeian- tai Välimeren puolella.