"Jumalamme rauha olkoon sinulle!" sanoi Ester yksinkertaisesti. "Käy istumaan ja lepäämään."
Mennessään jälleen paikallensa isänsä viereen hän ei aavistanut Ben-Hurin asiata. Naisen käsitys ei niin kauas ulotu. Jos sitä vastoin on puheena hennommat tunteet, kuten sääliväisyys, armeliaisuus tai myötätuntoisuus, silloin hän on tarkkanäköinen; se juuri onkin miehen ja naisen erotus, ja se erotus kestää niin kauan, kuin naisia on maailmassa. Ester luuli Ben-Hurin tulleen vain saamaan parannusta jostakin, joka ahdisti hänen sieluansa.
Ben-Hur ei käynyt tarjotulle tuolille, vaan sanoi kunnioittavasti:
"Minä pyydän, hyvä Simonides, älä katso minua tunkeilevaksi. Matkustaessani eilen jokea myöten tänne, sain kuulla sinun tunteneen minun isäni."
"Minä tunsin ruhtinas Hurin. Olimme kumppanuksina muutamissa yrityksissä, ihan laillisissa kauppiaille, jotka käyttävät voitokseen aavikoiden ja merien takaisia maita. Mutta käy istumaan! Ester, tuo vähä viiniä nuorelle vieraallemme. Nehemia kertoo eräästä Hurin pojasta, joka kerran vallitsi puolta Jerusalemia. Vanha suku tosiaankin, hyvin vanha! Mooseen ja Josuan aikoina muutamat sen suvun jäsenet saivat armon Herran kasvoin edessä ja heillä oli kunniapaikkoja näiden suurmiesten rinnalla. Tuskinpa vain mies, joka suorassa polvessa johtuu heistä, on maistamatta oikeaa Sorek-viiniä, joka on kasvanut Hebronin eteläisillä kunnahilla."
Vanhus oli lähellä puheensa loppua, kun Ester pysähtyi Ben-Hurin eteen, kädessä hopeapikari, täytettynä astiasta, joka seisoi pöydällä lähellä nojatuolia. Hän tarjosi alas päin katsoen nuorukaiselle tervehdysjuomaa. Ben-Hur ottaessaan vastaan pikaria kosketti keveästi hänen käteensä, ja heidän katseensa yhtyivät taas. Hän huomasi nyt, että tyttö oli lyhytkasvuinen ja tuskin ulottui häntä olkapäähän, mutta että hänellä oli miellyttävä ja lempeä muoto sekä mustat, sanomattoman suloiset silmät. "Hän on hyvä ja kaunis", hän ajatteli, "ja Tirza olisi hänen kaltaisensa jos hän eläisi. Tirza parka!" Sitte hän ääneen virkkoi:
"Ei, sinun isäsi — jos hän on sinun isäsi?" — hän vaikeni.
"Minä olen Ester, Simonideen tytär", vastasi tyttö arvokkaasti.
"Sittepä toivon, kaunis Ester, että isäsi, kuultuaan mitä minulla on sanomista, ei ajattele pahaa minusta, vaikk'en nyt huolikaan maistaa hänen erinomaista viiniänsä. Samoin toivon, että sinunkin suosiosi säilyy. Pysähdy tähän minun luokseni hetkiseksi."
Molemmat kääntyivät ikään kuin yksissä neuvoin kauppiaasen päin.