"Sitte on taaskin yksi toivo rauennut", hän sanoi, taistellen katkeria tunteita vastaan. "Vaan johan minä olen siihen tottunut. Pyydän, anna anteeksi tunkeilemiseni. Jos olen sinulle tuottanut surua, niin unhota se minun suruni tähden. Nyt minulla ei ole muuta, jota varten eläisin, kuin kosto. Jääkää hyvästi!"
Päästyään oven esiripun luo hän kääntyi ja sanoi yksinkertaisesti:
"Minä kiitän teitä molempia."
"Rauha olkoon kanssasi", vastasi kauppias.
Ester ei nyyhkytyksiltä saanut sanaakaan lausutuksi.
Judah poistui.
IV LUKU.
Simonideen elämäkerta.
Tuskin Ben-Hur ehti päästä ulos, kun Simonides näytti heräävän ikään kuin unesta. Hänen kasvonsa punehtuivat, hänen silmäinsä tumma loisto elpyi, ja hän sanoi iloisesti.
"Ester, soita, mutta pian!"
Tyttö meni pöydän luo ja soitti kelloa.