"Ne, jotka eivät ole jaksaneet vastustaa paikan viehätysvoimaa, vaan ovat valinneet sen olinpaikakseen elämässä ja kuolemassa. Kuulehan! pysähdy, niin saat nähdä, ketä minä tarkoitan."
Marmorikivityksellä alkoi sandali-jalkojen iloinen leikki; joukko nuoria tyttöjä syöksyi puhujan ja hänen kauniin ystävänsä ohitse, alkaen laulaa ja tanssia rumpujen tahdissa. Nuori nainen pelästyen tunkeutui hyvin lähelle miestä, joka suojelevasti kiersi toisen kätensä hänen ympäri ja toisella löi vilkkaasti tahtia. Tanssijain tukka aaltoili vapaasti ja pehmoiset, valkeat jäsenet kuultivat silkkipuvun lävitse, joka tuskin verhosi niitä. Hekumallista tanssia ei voida sanoin kuvata. Vähän aikaa hypeltyään piiritanssia katosivat he tieltä poistuvan joukon lävitse yhtä nopeasti, kuin olivat tulleetkin.
"No, mitäs ajattelet?" kysyi mies naiselta.
"Ketä ne ovat?" kysyi hän puolestaan.
"Papittaria, vihittyjä Apollon temppelin palvelukseen. Heitä on koko armeija. Juhlissa he ovat kuorolaulajina, ja täällä heidän kotonsa on. Välistä he matkustavat pois muihin kaupunkeihin, mutta kaikki, mitä he saavat kokoon, tuodaan tänne rikastuttamaan jumalallisen huilunsoittajan temppeliä. Lähdemmekö astumaan edelleen?"
Samassa he katosivat ihmisjoukkoon. Ben-Hur rauhoittui miehen vakuutuksesta, ett'ei kukaan eksy Dafnessa, ja läksi kävelemään eteenpäin, mihin sattui.
Hänen huomionsa kiintyi ensinnä kuvapatsaasen, joka lepäsi kauniilla alustalla puutarhassa. Se oli kentauri. Kirjoitus ilmoitti tietämättömälle katsojalle sen kuvaavan Apollon ja Dianan suosikkia Kironia, jolle he olivat opettaneet metsästyksen, lääkintätaidon, soiton ja ennustustaidon salaisuudet. Sama kirjoitus kehoitti muukalaista yöllä katsomaan määrättynä hetkenä erääsen taivaan paikkaan, ja silloin hän oli näkevä Kiron-vainajan elävänä tähtien joukossa, jonne Jupiter oli siirtänyt sen jalon hengen.
Tämä viisain kentauri kuitenkin yhä vielä palveli ihmiskuntaa. Kädessään hän näet piti paperilevyä, johon oli kreikkalaisilla kirjaimilla piirretty:
"Oi matkustaja!
Oletko muukalainen?