"Uudestaan, vai mitä?"
"Pitää minun voittaa takaisin sertertioni."
"Olkoon menneeksi minun puolestani."
Ja he jatkoivat peliänsä. Aamunkoite hiipiessään sisään kattoikkunoista ja himmentäessään lamppujen valoa näki vielä nämä molemmat saman pöydän ääressä yhä vain kiintyneenä samaan mieltä jännittävään huvitukseen. Kuten enimmät muutkin, he kuuluivat konsulin esikuntaan ja odottelivat juoden ja pelaten hänen tuloansa.
Äskeisen keskustelun aikana astui huoneesen uusi seurue ja lähestyi keskipöytää, alussa kenenkään huomaamatta. Heidän käytöksestään kyllä näkyi, että he äskettäin olivat lähteneet joistakin juomingeista. Muutamain heistä oli vaikea astua vakavasti. Johtajan päässä näkyi seppele osoittamassa, että hän oli juhlan kuningas. Viini ei ollut vaikuttanut häneen muuta kuin enentänyt hänen kauneuttansa, joka oli aivan roomalaismallin mukainen. Hän piti päätänsä pystyssä, huulia ja poskia kaunisti terveyden raitis puna ja silmät loistivat. Hänen lumivalkoisen togansa vähän luonnoton asema ja hänen liian majesteetillinen käyntinsä osoittivat sentään hänenkin uhranneen viinin jumalalle. Mennessään pöydän luo hän kursailematta ja anteeksi pyytelemättä raivasi tungoksen läpi tietä itselleen ja seuraajilleen, ja kun hän viimein pysähtyi katselemaan pelaajia, kääntyivät kaikki häneen päin ja huusivat pauhaten:
"Kas, Messala!"
Salin etäisimmistäkin nurkista kuului ikään kuin kaikuna tervehdyksen toistelemista. Miesryhmät hajosivat heti, peli lakkasi, ja yleinen rynnäkkö salin keskusta kohti alkoi.
Messala otti välinpitämättömästi vastaan tuon imartelevan huomion ja kiiruhti näyttämään, mihin tuo kaikkein suosio häntä kohtaan perustui.
"Maljasi, ystävä Drusus!" hän sanoi lähimmälle pelaajalle oikealla päin, "näytäpäs minulle vähän muistitauluasi."
Puhuteltu otti esiin muutamia pieniä vahatauluja, tarkasti vetosummain muistiinpanot ja työnsi taulut pois luotansa Messalaan päin.