"Jupiter, Jupiter!" pauhasi koko joukko.
"Ei", sanoi Messala, "ihmisten seassa."
"Sano hänen nimensä!" huudettiin.
"Kyllä minä sanon", virkkoi Messala, kun jälleen oli tyynnytty. "Se on se, joka Rooman täydellisyyteen on yhdistänyt itämaiden täydellisyyden; se, joka on voitolliselle lännelle opettanut idän taidon osata nauttia valloituksiansa."
"Totta totisesti! Hän on kuitenkin roomalainen, kun kaikki tulee selville", selitti joku, ja siitä alkoi yleinen nauru ja käsien paukutus, osoittaen, että Messalalla oli enemmistö puolellaan.
"Täällä idässä meillä ei ole mitään muita jumalia kuin viini, naiset ja onni, ja viimeksi mainittu on niistä suurin", hän jatkoi. "Sen tähden meidän tunnussanamme onkin: 'Kuka uskaltaa, mitä minä uskallan?' ja se tunnussana soveltuu senaattorille, sotilaalle taistelussa ja paraiten kaikista sille, joka etsien parasta uhoittelee pahinta." Hän hiljensi äänensä kevyeksi ja tuttavaksi kuiskailuksi, mutta päästämättä millään tavalla käsistään voittoa, jonka kerran oli saanut. "Suuressa arkussa tuolla ylhäällä linnassa on minulla viisi talenttia täys'painoisia, käypää rahaa, ja tässä ovat nosto-osoitukset niille summille."
Hän veti tunikansa alta paperikäärön, heitti sen pöydälle ja jatkoi, ympärillä seisojain hengittämättä kuunnellessa ja katsoessa häntä:
"Tuossa on summa todistuksena, mitä minä uskallan. Kuka teistä uskaltaa yhtä paljon? Te olette vaiti. Onko summa liian suuri? Minä pyyhin pois yhden talentin. Mitä, yhäkö vaiti? No, heittäkäämme sitte kerran näistä kolmesta talentista, mitättömästä kolmesta! No, kahdesta sitte — entä yhdestä, yhdestä ainoasta sen joen kunniaksi, jonka rannoilla te näitte päivän valon. Idän Rooma lännen Roomaa vastaan. Barbarinen Orontes pyhää Tiberiä vastaan!"
Hän ramisutti kuutiota, vastausta odotellessaan.
Ei kukaan liikahtanut. Hän heitti kuutiopikarin pöydälle ja otti nauraen takaisin talletuskirjat.