"Tuo tänne sukuluettelo!" hän käski palvelijaa, joka oli totellut kutsumusta.
Odotellessaan sheikki leikitteli hevosten kanssa, taputti niiden leukaa, kampasi sormillaan niiden tukkaa ja osoitti jokaiselle erikseen hyväntahtoisuuttansa. Kohta tuli kuusi miestä, tuoden sheikin eteen kuusi messingillä päällystettyä sedripuista arkkua.
"Ei", sanoi Ilderim, "ei kaikkia, en minä tarkoittanut muita kuin hevosten sukutaulua. Avatkaa se ja viekää pois muut."
Arkku avattiin. Siinä oli suuri joukko elefantinluisia liuskoja hopearenkaissa. Taulut olivat ohuita, melkein kuin lehdet, ja joka renkaassa oli niitä sadoittain.
"Minä tiedän", sanoi Ilderim, ottaen muutamia renkaita käteensä, "miten huolellisesti kirjanoppineet pyhän kaupungin temppelissä kirjoittivat muistiin syntyneiden nimet, niin että joka ainoa Israelin poika voi selvittää sukujohtonsa ihan alusta asti. Minun esi-isäni — eläköön heidän muistonsa yhä ja ijankaikkisesti! eivät katsoneet synniksi lainata sitä aatetta ja käyttää sitä merkitessään muistiin mykkäin palvelijainsa sukujohtoa. Lue nämä taulut!"
Ben-Hur otti renkaat ja työnteli niissä edes takaisin tauluja, jotka olivat täynnä kömpelömuotoisia arabialaisia kirjainkuvia, poltettuja siloiseen luupintaan terävällä, kuumalla metallipuikolla.
"Osaatko lukea niitä?" Ilderim kysyi.
"En, sinun pitää selittää niiden merkitys."
"Niinpä tiedä, että joka taulussa on yhden niiden täysiveristen hevosten nimi, joita minun esi-isilleni on syntynyt menneiden vuosisatojen kuluessa. Niissä on myöskin sekä isän että äidin nimi. Ota ne ja katso niiden vanhuutta, että sitä paremmin uskot minun sanani."
Muutamat levyt olivat melkein rikki kuluneet ja kaikki jo vanhuudesta kellastuneet.