"Tulkaa!" hän sanoi heille, "ruoka on valmis."
Ben-Hur tarjosi Baltasarille käsivartensa ja talutti hänet pöytään, jonka ääreen he kävivät itämaiseen tapaan istumaan matoille. Tuotiin vettä, ja he pesivät ja kuivasivat kätensä. Sitte sheikki antoi palvelijoille merkin olla hiljaa ja egyptiläinen rukoili hartaasta liikutuksesta vapisevalla äänellä:
"Jumala, kaikkien meidän isämme! Mitä meillä on, on sinun antamasi. Ota vastaan meidän kiitoksemme ja siunaa meitä, että yhä toimittaisimme sinun tahtoasi."
Se oli sama siunaus, jonka tämä kunnianarvoinen oli lausunut vuosia sitte yhdessä kreikkalaisen Gasparin ja hindulaisen Melchiorin kanssa, ja joka, lausuttuna eri kielillä ja kuitenkin ymmärrettynä, oli ihme, joka todisti Jumalan olevan läsnä atrialla.
Pöytä, johon sheikki vierainensa sitte heti kiinnitti huomionsa, oli, kuten saatamme ymmärtää, runsaasti varustettu itämaisilla ruuilla, sekä vahvemmilla että makeammilla. Siinä oli leivinlämpöisiä kakkuja, kasviksia ja liharuokia sekä yksikseen että kasviksien, maidon, voin ja hunajan kanssa, kaikki aiotut syötäväksi ilman nykyisiä aseita, niin kuin veitsiä, kahveleja, lusikoita, laseja tai lautasia. Näitä syödessä puhuttiin hyvin vähä, sillä syöjillä oli nälkä. Mutta jälkiruokain saapuessa tapahtui muutos. He pesivät uudestaan kätensä, pudistelivat puhtaiksi liinat, jotka heillä oli polvillaan, ja tunsivat uudestaan täytetyn pöydän ääressä, suurimman nälän sammuttua, halua puhelemaan ja kuuntelemaan toisten puhetta.
Tähän aikaan saattoi olla ainoastaan yksi puheenaine silloin, kun seurassa oli arabialainen, juutalainen ja egyptiläinen, jotka kaikki uskoivat yhteen Jumalaan. Ja kukapa näistä kolmesta olisi pitänyt puhetta ell'ei hän, joka oli nähnyt jumaluuden niin läheltä, nähnyt sen tähdessä, kuullut sen kehoittavan äänen, ja jota pyhä Henki oli ohjannut niin pitkät matkat ja niin ihmeellisesti. Ja mistäpä hän olisi puhunut muusta kuin siitä, jota hänet oli valittu todistamaan.
XV LUKU.
Ben-Hurin ihmettely.
Varjot, joita vuoret heittivät palmumetsikköön auringon laskun aikaan, eivät jättäneet aikaa taivaan ruskottamisen ja maan hämärtymisen välinäytelmälle. Yö tuli aikaisin ja nopeasti. Hämärää haihduttaakseen teltasta toivat palvelijat sisään neljä messinkistä jalkaa ja asettivat ne pöydän nurkille. Joka jalassa oli neljä haaraa ja kussakin hopealamppu palamassa ja öljykuppi varalla. Siinä runsaassa, jopa loistavassakin valossa miehet jälkiruokia maistellen jatkoivat keskusteluansa, Syrian kieltä käyttäen, jota kaikki tämän maailman puolen kansat osasivat.
Egyptiläinen kertoi, miten hän oli aavikolla tavannut kaksi kumppaniansa. Yhdessä sheikin kanssa hän laski, että joulukuussa oli seitsemänkolmatta vuotta kulunut siitä, kun hän kumppaneineen paetessansa Herodesta oli tullut sheikin teltalle anomaan suojelusta. Kertomusta kuunneltiin hartaalla mieltymyksellä, ja palvelijatkin viivähtivät, milloin vain sattui sopivaa tilaisuutta, saamaan tarkempaa selkoa yksityiskohdista. Ben-Hur kuunteli sitä kuin ilmestystä, joka syvästi koski koko ihmiskuntaa ja varsinkin koko Israelin kansaa. Kuten tuonnempana saamme nähdä, kehittyi hänen sielussansa ajatus, joka oli antava uuden suunnan hänen elämällensä, ehkäpä vaativa sen kokonaankin palvelukseensa.