Egyptiläisen ryppyinen muoto, koko muoto hymyili.
"Ensimmäiseksi tehtäväkseni, sitten kun läksin pois piilopaikastani aavikolta", — hän katsahti kiitollisesti Ilderimiin — "minä päätin tiedustella, mitä lapsesta oli tullut. Vuosi oli kulunut, mutta minä en uskaltanut itse lähteä Judeaan, sillä siellä yhä hallitsi Herodes yhtä julmana kuin ennenkin. Palattuani Egyptiin löysin muutamia ystäviä, jotka uskoivat ne ihmeelliset asiat, mitä minä heille kerroin, ja minun kanssani iloitsivat, että Vapahtaja oli syntynyt. He eivät kyllästyneet kuulemaan minun puhettani. Muutamia heistä läksi minun sijastani matkalle etsimään lasta. He saapuivat ensin Betlehemiin ja löysivät majatalon ja luolan; mutta vartia, joka istui portilla sinä yönä, kun me saavuimme sinne tähden johdolla, oli poissa. Kuningas oli vienyt pois hänet, hän oli ainiaaksi kadonnut."
"Mutta arvattavasti he löysivät toki jotakin merkkiä ja jälkeä lapsesta?" kysyi Ben-Hur kiihkeästi.
"Kyllä, verisiä todistuksia, suruun vaipuneen kaupungin, äitejä, jotka yhä vielä itkivät pienokaisiansa. Herodes oli näet, saatuaan kuulla meidän paenneen, lähettänyt sinne huovejansa ja tapattanut kaikki koko Betlehemin äskettäin syntyneet lapset. Ei ainoatakaan säästetty. Minun ystävieni usko vahvistui, mutta he palasivat kertomaan minulle, että lapsi oli kuollut, että se oli surmattu yhdessä muiden viattomain kanssa."
"Kuollutko!" huudahti Ben-Hur, kauhusta kalman kalpeana. "Surmattu, niinkö sanoit?"
"En, poikani, en minä niin sanonut. Minä sanoin, että he, minun asiamieheni, kertoivat lapsen kuolleen. Minä en uskonut heidän luuloansa enkä usko sitä vielä nytkään."
"Kyllä ymmärrän, sinä olet saanut jonkun erinomaisen ilmoituksen."
"En, en, poikani", sanoi Baltasar maahan katsoen, "hengen tehtävänä oli ainoastaan johtaa meitä lapsen luo. Kun astuimme ulos luolasta, annettuamme lahjoja lapselle, etsimme kaikki ensin tähteä taivaalta, mutta se oli kadonnut ja me olimme jätetyt omiin hoteihimme. Viimeinen ilmoitus korkeudesta, jonka saatan muistaa, oli se, joka johti meidät Ilderimin luo."
"Niin", sanoi sheikki partaansa oikoen, "te kerroitte, että henki oli lähettänyt teidät minun luokseni; kyllä minä sen muistan."
"En ole saanut mitään yliluonnollista tietoa siitä", jatkoi Baltasar, huomattuaan Ben-Hurin alakuloisuuden, "mutta minä olen miettinyt asiaa hyvin tarkkaan ja vuosikausia sitä tutkistellut, ohjaajanani usko, joka — minä otan Jumalan todistajaksi — on tänä hetkenä minussa yhtä luja kuin silloin järven rannalla kuullessani hengen äänen kutsuvan minua. Jos kuuntelette, niin kerron, mistä syistä minä uskon lapsen elävän."