Jos me omalta kannaltamme tutkimme kansain silloista asemaa, huomaamme helposti, että pelastusta tuosta yleisestä sekasorrosta ei ollut toivottavakaan, joll'ei joku jumala voinut todistaa olevansa totinen, kaikkivaltias Jumala ja joll'ei hän tullut ihmiskunnalle avuksi; mutta silloinen ihmiskunta, sen selväjärkisimmät ja ajattelevimmatkaan jäsenet eivät huomanneet mitään muuta valon sädettä kuin Rooman toivotun kukistuksen. Jos maailman valtias kukistuisi, tulisi apu parannusten ja uusien olojen muodossa. Sen tähden rasitetut rukoilivat jumaliansa, yhtyivät salaliitoiksi, nousivat kapinaan, taistelivat ja kuolivat, kostuttaen maata tänään verellänsä, huomenna kyynelillään, aina vain yhtä turhaan.
Tähän nyt on lisäksi vain huomautettava, että Ben-Hur ajatteli samalla tavalla kuin kaikki ne silloiset kansakunnat, jotka eivät olleet roomalaisia. Viisivuotisena oloaikanaan Roomassa oli hän kylliksi saanut nähdä ja oppia tuntemaan kukistetun maailman kurjuutta. Siinä lujassa vakuutuksessa, että onnettomuus, jonka alla se huokaili, oli valtiollista laatua ja siis ainoastaan miekalla mahdollinen korjata, oli hän valmistautumaisillaan ottamaan vastaan aikaa, jolloin sotaisia keinoja ja taitoa tarvittaisiin. Aseiden käytön hän oli jo oppinut täydellisesti, mutta sotataidossa on ylempiäkin asteita, ja joka niillä tahtoo edistyä, hänen täytyy osata vähän enemmänkin kuin ainoastaan puolustautua kilvellä ja iskeä keihäällä. Taistelutantereella päällikkö saa näyttää neroansa, tehdä monta yhdeksi ja sulattaa se yksi itseensä, niin että täydellinen sotapäällikkö on vain yksi sotilas, jolla on aseena sotajoukko. Näistä syistä ja toivoen saavansa tilaisuutta kostaa roomalaisille vääryydet, jotka oli tehty hänelle ja hänen omaisilleen, Ben-Hur päätti lähteä mukaan sotaretkelle partialaisia vastaan, koska siellä oli parempi toivo saada tyydyttää kostonhimoansa kuin rauhallisessa elämässä.
Nyt on helppo ymmärtää, mitä hän tunsi kuunnellessaan Baltasarin kertomusta. Se koski kahteen hänen sydämmensä herkkätuntoisimpaan kieleen. Hänen sydämmensä sykki kovasti ja vielä kovemmin, kun hän tutkiessaan itseänsä huomasi, ett'ei hän epäillyt kertomuksen totuutta, ei pienintäkään rahtua siitä, eikä myöskään, että niin ihmeellisesti löydetty lapsi oli Messias. Hän vain ihmetteli, että Israel pysyi niin välinpitämättömänä ilmestyksestä ja ett'ei hän ennen tätä päivää ollut koskaan kuullut siitä puhuttavan. Kaksi kysymystä tuli hänen mieleensä, ja niihin oli hänestä sangen tärkeä saada vastaus.
"Missä lapsi on nyt?"
"Mikä on sen tehtävä?"
Pyytäen anteeksi keskeytystänsä hän koetti saada yhä edelleen selville Baltasarin ajatusta asiasta. Se ei ollutkaan vaikea, koska ukko oli luonnostaan hyvin puhelias.
XVI LUKU.
Baltasarin opetus.
"Jospa minä osaisin vastata", Baltasar sanoi yksinkertaisella, vakavalla tavallaan, "oi, jospa tietäisin, missä hän nyt oleskelee, niin minä heti rientäisin hänen luoksensa! Ei minua meret eikä vuoret pidättäisi."
"Oletko siis koettanut löytää häntä?"