"Vapahtaja, jonka näin, syntyi vaimosta luonnoltaan meidän kaltaiseksemme ja samain vaivojen jopa kuolemankin alaiseksi. Olkoon se ensimmäinen väitöksemme. Katselkaamme sitte työtä, jonka hän sai tehdäksensä. Eikö se ollut sellainen, johon ainoastaan mies kykenee, viisas, vahva ja toimellinen mies, eikä lapsi? Tullakseen sellaiseksi mieheksi täytyy lapsen kasvaa kuten me. Ajatelkaa nyt vaaroja, joiden alainen hänen elämänsä on ollut pitkänä väliaikana ennen kuin lapsi ehtii miehuuden ikään. Hallitsijat olivat hänen vihollisiansa, kuten Herodes, ja mitäpä muuta voi koko Roomakaan olla? Ja mitä Israeliin koskee, niin hänet tahdottiin toimittaa pois tieltä sitä varten, ett'ei Israel tunnustaisi häntä omakseen. Ymmärrättekö nyt? Olisiko ollut parempaa keinoa suojella hänen henkeään hänen lapsuutensa aikana kuin pitää hänet piilossa. Sen tähden minä sanon itsekseni ja vahvistan uskoani: hän ei ole kuollut, vaan pysyy salassa, kunnes sopivaan aikaan uudestaan ilmestyy täyttämään kutsumustansa. Siinä ovat uskoni perusteet. Eivätkö ne ole hyvät?"
Ilderimin pienet arabialais-silmät loistivat, osoittaen että hän oli täydellisesti käsittänyt tarkoituksen, ja Ben-Hur, päästyään alakuloisuudestansa, sanoi sydämmellisesti: "Minä ainakaan en tahdo niitä vastustaa. Ole hyvä ja jatka!"
"Eikö se vielä riitä sinulle, poikani? No hyvä", hän alkoi jälleen levollisemmalla äänellä, "kun näin, että perusteeni olivat hyvät, tai pikemmin, kun huomasin Jumalan tahdon olevan, ett'ei lasta pitänyt tavattaman, säilytin uskoni kärsivällisesti ja odotin". Hän nosti silmänsä, joista loisti pyhää luottamusta, ja sanoi itsekseen: "Minä odotan vieläkin. Hän elää ja säilyttää hyvin salaisuutensa. Mitäpä siitä, ett'en minä voi mennä hänen luoksensa enkä mainita paikkaa, jossa hän oleskelee? Hän elää, siinä on kylliksi, olkoon hän sitte vasta kukkana taikka jo kypsyneenä hedelmänä. Niin varmasti, kuin Jumalan lupaus on varma, minä tiedän että lapsi elää."
Ben-Hur tunsi sielussaan vanhusta kohtaan sanomatonta kunnioitusta, joka kokonaan haihdutti hänen jo ennestäänkin puoleksi sammuneet epäilyksensä.
"Missä sinä luulet hänen oleskelevan?" hän kysyi hiljaisella äänellä ja vitkastellen, niin kuin hänen huulensa olisivat tunteneet pyhän hiljaisuuden välttämättömäksi.
Baltasar katsoi häneen ystävällisesti ja vastasi tavalla, joka osoitti ett'ei hänen sielunsa vielä ollut kokonaan palannut ajatusten kanssa liitelemästä:
"Talossani Niilin varrella, joka on niin lähellä jokea, että ohi purjehtijat näkevät yht'aikaa sen ja vedestä sen kuvan, istuin muutama viikko sitte syviin ajatuksiin vaipuneena. Kolmekymmen-vuotisella miehellä, sanoin minä itsekseni, pitäisi olla elämänsä vainio jo hyvästi muokattuna ja kylvettynä, sillä sitte tulee kesän aika, jota ei riitä muuksi kuin laihon tuleentumiseksi. Lapsi, minä itsekseni sanoin, on nyt seitsemänkolmatta vuoden ijässä; kylvön ajan täytyy nyt olla käsissä. Minäkin kysyin itseltäni samoin, kuin sinä, poikani, juuri lausuit, ja vastaukseksi läksin tänne, koska tämä on hyvä lepopaikka, lähellä sitä maata, jonka Jumala lahjoitti sinun isillesi. Missäpä hän esiytyisi ell'ei Judeassa ja missä kaupungissa alkaisi työnsä ell'ei Jerusalemissa? Kutkapa ensin saisivat osan siunauksesta, jota hän tulee tuomaan, ell'eivät Abrahamin, Isakin ja Jakobin lapset. Jos tarkemmin etsisin häntä, niin minä läksisin kyliin ja kaupunkeihin Galilean ja Samarian vuorten rinteille, jotka viettävät itää kohti Jordanin laksoon päin. Siellä hän nyt oleskelee. Jostakin ovesta tai joltakin vuoren kukkulalta katsellen hän luultavasti tänäkin iltana näki auringon laskeutuvan lähemmäksi sitä aikaa, jolloin hän itse on tuleva maailman valkeudeksi."
Baltasar vaikeni ja ojensi kätensä ja sormensakin Judeaa kohti. Kaikki kuulijat, yksin tylsät palvelijatkin innostuneina hänen innostaan, tunsivat ikään kuin majesteetillisen olennon läsnäoloa teltassa. Se salaperäinen tunne ei kuollut pois yht'äkkiä, vaan ruokaseura istui hetkisen, kukin vaipuneena näiden asiain mietiskelemiseen. Ben-Hur viimein haihdutti sen lumouksen.
"Minä käsitän, hyvä Baltasar, että sinulle on suotu monta ja omituista suosion osoitusta. Hyvin myöskin käsitän, että sinä olet viisas mies sen sanan syvimmässä merkityksessä. Minä en kykene lausumaan, miten kiitollinen olen sinun ihmeellisestä kertomuksestasi. Minä olen nyt valmis ottamaan vastaan tulevia suuria tapauksia ja olen osaksi saanut sinun uskosi. Täytä nyt tehtäväsi kertomalla edelleen hänen lähestyksestänsä, jota sinä odotat ja jota minäkin tästä illasta alan odottaa kuin oikea Judan poika. Sinä sanot hänen tulevan vapahtajaksi; eikö hän siis tule juutalaisten kuninkaaksi?"
"Poikani", vastasi Baltasar hyväntahtoisella tavallaan, "se hänen tehtävänsä on vielä neuvotteluna kaikkiviisaan sydämmessä. Kaikki, mitä olen ajatellut ja lausunut, minä olen ottanut taivaallisen äänen sanoista ja siitä rukouksesta, johon se tuli vastaukseksi. Ryhdymmekö uudestaan tarkastelemaan niitä?"