"Sinä olet opettaja."
"Syynä minun levottomuuteeni, joka minut saattoi saarnaamaan parannusta Aleksandriassa ja kylissä Niilin varsilla ja joka minut viimein ajoi yksinäisyyteen, josta henki minut sitte löysi, oli ihmisten lankeemustila, ja se oli minun käsitykseni mukaan johtunut siitä, että he olivat kadottaneet Jumalan tuntemisen. Minä surin kanssaihmisteni kurjuutta, en yhden luokan, vaan kaikkien. He näyttivät minusta niin syvälle langenneilta, ett'ei heillä ollut mitään pelastusta, ell'ei Jumala itse tahtonut ryhtyä siihen armotyöhön. Minä pyysin häntä tulemaan ja anoin, että minun suotaisiin nähdä hänet. 'Sinun hyvät työsi ovat voittaneet; vapahdus lähestyy; sinä saat nähdä vapahtajan!' vastasi taivaallinen ääni, ja siihen tyytyen minä iloissani läksin Jerusalemiin. Mutta kenelle vapahdus on tuleva? Koko maailmalle. Ja miten se on tapahtuva? Vahvista uskoasi, poikani! Minä tiedän ihmisten sanovan, ett'ei mitään onnea ole odotettavana ennen, kuin Rooma häviää kukkuloiltansa. Se on toisin sanoen: ajan takaperoisuus heidän mielestänsä ei johdu, kuten minä uskon, siitä, että kansat ovat unhottaneet Jumalan, vaan vallanpitäjäin huonosta hallituksesta. Tarvitseeko minun huomauttaakaan, ett'ei ihmishallitus ole koskaan harrastanut uskontoa? Monellako kuninkaalla on ollut se maine, että he olisivat olleet paremmat alammaisiansa? Ah ei, vapahduksella ei voi olla valtiollista tarkoitusta, kukistaa hallitsijoita ja heidän valtaansa taikka tehdä heidän valtaistuimiansa tyhjiksi, jotta toiset voisivat nousta niille ja nauttia vallan etuja. Jos se olisi koko tarkoitus, niin Jumalan viisaus olisi lakannut olemasta ääretön. Sanon sinulle, vaikka minun sanani ovat vain sokean puhetta sokealle: hän, joka tulee, hän pelastaa sieluja, ja vapahduksen merkitys on, että Jumala on vielä kerran asuva maan päällä ja että hurskaus on pääsevä niin valtaan, että hänen oleskelunsa täällä voi tulla hänelle mieluiseksi."
Ben-Hurin kasvoista näkyi selvään toivon pettymystä. Hänen päänsä painui alas, ja vaikk'ei hän tuntenutkaan olevansa vakuutettu, ei hän ainakaan sinä hetkenä kyennyt vastustamaan egyptiläistä. Toisin oli Ilderim.
"Jumalan kunnian kautta!" hän huudahti kiihkoisesti, "sellainen tuomio kumoaa kaikki, mitä kokemus on tähän asti vahvistanut. Maailman juoksu on edeltä päin määrätty, eikä se muutu. Joka yhteiskunnassa täytyy olla johtaja, joka pitää valtaa; muutenhan ei koskaan voi mitään edistystä tapahtua!"
Baltasar kuunteli vakavana sheikin sanoja.
"Sinun viisautesi, hyvä sheikki, on tästä maailmasta, ja sinä unhotat, että meidän pitää päästä vapaiksi juuri maailman teistä. Kuninkaan kunnia on, että hänellä on alammaisia, mutta Jumala tahtoo omistaa ihmissielut heidän omaksi pelastuksekseen."
Siten vaiennettuna Ilderim pudisti uskomattomasti päätänsä. Ben-Hur ryhtyi hänen sijastaan jatkamaan puhetta.
"Isä — sallithan minun käyttää sitä nimitystä — ketä piti sinun kysyä
Jerusalemin porteilla?"
Sheikki katsahti häneen kiitollisesti.
Baltasar vastasi levollisesti: "Minun piti kysyä: missä on äsken syntynyt juutalaisten kuningas?"