"Ja sinä näit hänet luolassa Betlehemin luona?"
"Me näimme hänet, osoitimme hänelle kunnioitustamme ja kannoimme hänen eteensä lahjamme: Melchior kultaa, Gaspar pyhää savua ja minä mirhamia."
"Koska puhut tositapahtumia, niin sanojasi kuullessa ei voi muuta kuin uskoa ne", sanoi Ben-Hur. "Mutta jos nyt ajattelemme eri mielipiteitä, niin minä en käsitä, millaisen kuninkaan sinä lapsesta teet. Minä en voi erottaa hallitsijaa vallastansa enkä velvollisuuksistansa."
"Poikani, me olemme tottuneet tarkkaan tutkistelemaan asioita, jotka sattumalta ovat jalkaimme juuressa, mutta katsahdamme vain hätimiten suuriin asioihin, jotka ovat meistä etäämpänä. Sinä nyt katsot ainoastaan juutalaisten kuninkaan nimeä, mutta nosta silmäsi sen takaiseen salaisuuteen, niin loukkauskivi heti häviää. Annas minun puhua pari sanaa siitä arvonimestä. Sinun kansallasi Israelilla on ollut parempia päiviä silloin, kun Jumala isän rakkaudella sanoi sitä omaksi kansakseen ja seurusteli sen kanssa profeettainsa kautta. Koska hän niinä päivinä lupasi sille vapahtajan, jonka minä nyt olen nähnyt, ja lupasi hänet juutalaisten kuninkaana, täytyy hänen ilmestyksensä olla lupauksen mukainen, vaikkapa vain sitä varten, että lupauksen sanamuotokin tulisi täytetyksi. Ymmärrätkö nyt, miksi kysymykseni Jerusalemin porteilla oli sellainen, kuin se oli? Kyllä sen ymmärrät, enkä minä enää huoli puhua siitä. Ehkäpä sitte ajattelet lapsen arvokkaisuutta. Jos niin on, niin ajattele: mitä on Herodeen seuraajana olo — maailman kunniasuhteiden mukaan — mitä? Eikö Jumala voisi toimittaa valitullensa parempaa arvoa? Jos voit ajatella kaikkivaltiaan olevan arvonimen tarpeessa ja tahtovan lainata sellaista nimeä, jonka ihmiset ovat keksineet, miks'en minä sitten saanut käskyä kysyä keisaria? Olisihan se käynyt yhtä helposti. Oi, jos tahdot käsittää sen olemusta, josta me nyt puhumme, niin katso kerrassaan ylemmäksi! Kysy ennemmin: millainen kuningas tulee siitä, jota odotamme; sillä minä sanon sinulle, poikani, että juuri se on salaisuuden avain, eikä yksikään ihminen sitä salaisuutta ymmärrä ilman tätä avainta."
Baltasar katsoi hartaasti kohti korkeutta.
"Maan päällä on valtakunta, vaikkei se ole tästä maailmasta, valtakunta, jonka rajat ulottuvat paljo loitommaksi merien ja maiden rajaa, vaikka ne olisivatkin kaikki kierretyt kokoon ja taotut hienoksi levyksi kuin hienoin kulta. Sen olemassa olo on yhtä varma, kuin se että meidän sydämmemme ovat olemassa, ja me vaellamme siinä valtakunnassa syntymästämme hamaan kuolemaamme asti emmekä kuitenkaan näe sitä. Eikä kukaan kuolevainen ole koskaan näkevä sitä, ennen kuin hän oppii tuntemaan oman sielunsa, sillä se valtakunta ei ole olemassa häntä, vaan hänen sieluansa varten. Ja sen valtakunnan rajain sisällä on autuus, jollaista mielikuvitus ei ole vielä koskaan edes aavistanutkaan — alkuperäinen, verraton autuus, jonka on siitä mahdoton lisäytyä."
"Mitä sinä, isä, nyt puhut, on kaikki minusta kuin arvoitus", sanoi Ben-Hur. "En minä ole koskaan kuullut puhuttavan sellaisesta valtakunnasta."
"En minäkään", virkkoi Ilderim.
"Eikä minun tarvitse enempää sanoa", Baltasar jatkoi, kääntäen katseensa nöyrästi maahan. "Millainen se on, mitä varten ja miten siihen päästään, ei kukaan ymmärrä, ennen kuin luvattu tulee ottamaan sen haltuunsa kuin omansa. Hän tuo kanssansa näkymättömän portin avaimen ja avaa sen portin valituillensa, joihin luetaan kaikki ne, jotka häneen luottavat ja siten tulevat vapahdetuiksi."
Kaikki jäivät vaiti pitkäksi ajaksi, ja sen Baltasar käsitti keskustelun lopuksi.