"Hyvä sheikki", hän sanoi levollisesti, "huomenna tai ylihuomenna minä aion joksikin ajaksi lähteä kaupunkiin. Tyttäreni haluaa nähdä kilpailujen varustuksia. Kyllä sitte tarkemmin ilmoitan, mihin aikaan lähdemme. Ja sinua, poikani, toivon näkeväni vielä uudestaan. Minä toivotan teille molemmille rauhaa ja hyvää yötä."
He nousivat pöydästä. Sheikki ja Ben-Hur katsoivat egyptiläisen jälkeen, kun häntä talutettiin pois teltasta.
"Sheikki Ilderim", sanoi Ben-Hur, "minä olen tänään saanut kuulla ihmeellisiä asioita. Anna minun lähteä kävelemään järven rannalle, saadakseni hiljaisuudessa punnita niitä."
"Mene, minä tulen kohta jälestä."
He pesivät uudestaan kätensä, jonka jälkeen palvelija isännän viittauksesta antoi Ben-Hurille hänen kenkänsä. Kohta hän sitte astui ulos teltasta.
XVII LUKU.
Haaveilu.
Vähän matkan päässä dowarista oli palmuryhmä, jonka varjo sattui puoleksi veden pintaan, puoleksi rantaan. Satakieli tervehti sen oksilta Ben-Huria kutsuvalla laulullaan. Jolloinkulloin toiste olisivat linnun sävelet varmaan karkoittaneet hänen ajattelunsa, mutta egyptiläisen ihmeellinen kertomus painoi kuin taakka hänen sydäntään, eikä hän sitä kantaessaan enempää kuin muutkaan työn rasittamat huomannut mitään sointua suloisimmissakaan soinnuissa, ennen kuin sielu ja ruumis pääsivät levosta raitistumaan.
Yö oli tyyni. Ei pienintäkään aallon värettä vierinyt rantaan. Itämaisen taivaan tähdet loistivat kukin paikastansa ilman kannelta, ja kesä vallitsi kaikkialla maalla, järvellä ja ilmassa.
Ben-Hurin mielikuvitus oli kiihtynyt, tunteet levottomat ja tahto ilman päätöskykyä.