Lähimmin asiaan koskevana kohtana minä kuitenkin rohkenen muistuttaa, että itse rikoksen tekijä tuomittiin elinajakseen kalereille. Tämä tosiasia soveltuu myöskin tekemään sen, jota nyt juuri aion kertoa, sitä ihmeellisemmäksi, kun minä täten tunnustan omin silmin nähneeni kirjallisen todistuksen, että hänet oli jätetty erääsen kaleriin sitä komentavan tribunin haltuun.
Eikö uteliaisuutesi nyt ala kiihtyä, kelpo frygialainen?
Jos otetaan lukuun airoon tuomitun elämän raja, pitäisi sen niin oikein tuomitun pojan jo olla kuollut taikka, puhuakseni selvemmin, olisi meren kolmesta tuhannesta nymfistä jonkun pitänyt jo ainakin viisi vuotta sitte valita hänet puolisokseen. Jos suot anteeksi hetkellisen herkkätuntoisuuden, niin luulenpa, sinä kunnollisin ja hellin miehistä, että hänen syystä kyllä pitäisi levätä kauneimman vedenneitosen sylissä, koska minä rakastin häntä lapsena hänen kauniin muotonsa tähden, niin että minä, kun ihmettelyni oli korkeimmillaan, sanoin häntä Ganymedeeksi. Luullen häntä todella jo kuolleeksi olen minä elänyt viisi vuotta levossa ja viattomasti nauttien omaisuutta, josta minun on tavallansa kiittäminen häntä. Minä tunnustan tämän kiitollisuusvelkani, tahtomatta siltä vähentää kiitollisuuttani sinua kohtaan.
Mutta nyt tulen esitykseni viehättävimpään kohtaan.
Viime yönä ollessani juomakuninkaana juhlassa, joka toimitettiin muutamain Roomasta äsken saapuneiden ystäväin kunniaksi, joiden nuoruus ja kokemattomuus herätti minussa sääliä, sain kuulla omituisen historian. Kuten tiedät, tulee tänne tänään konsuli Maxentius johtamaan täältä sotaretkeä partilaisia vastaan. Kunnianhimoisten nuorten miesten joukossa, jotka seuraavat häntä, on duumviri Kvintus Arrius vainajan poika. Minä sain aihetta hankkia hänestä perinpohjaisempia tietoja. Kun Arrius läksi ahdistamaan merirosvoja, joiden tappio korotti hänet kunniaan ja maineesen, ei hänellä ollut mitään perhettä. Palatessaan siltä meriretkellä hän toi kanssansa perillisen. Säilytä nyt levollisuutesi, kuten sopii niin monen talentin omistajalle. Poika ja perillinen, josta puhun, on sama Ben-Hur, jonka jo olisi pitänyt viisi vuotta sitte kuolla airopenkillä, mutta joka nyt palaa varakkaana ja arvokkaana, ja joka Rooman kansalaisena ehkä… No niin, sinullahan on liian vakava asema kauhistuaksesi. Mutta minä, oi Midas, minä olen vaarassa, ja missä, ei minun tarvitse selittää sinulle. Kukapa syyn tietäisi, ell'et sinä.
Tähän sinä kaiketi sanot vain: joutavaa lorua!
Kun Arrius, tämän kauniiden Okeanidien sylistä päässeen ilmiön kasvatusisä, oli taistelemassa merirosvoja vastaan, upposi hänen laivansa ja kaikki, jotka siinä olivat, paitsi kaksi: Arrius itse ja tämä hänen perillisensä.
Upseerit, jotka pelastivat heidät laudalta, jolla he uiskentelivat, sanovat tribunin kumppanin olleen nuoren miehen, jolla laivan kannelle nostettaessa oli yllä kaleriorjan puku.
Tämän pitäisi toki vaikuttaa, mutta sinä kaiketi sanot uudestaan: joutavaa lorua! Minä sanon sinulle, hyvä Midas, että minä eilen onnellisesta sattumasta — siitä minä olen onnen jumalattarelle velkaa lupauksen — kohtasin Arriuksen salaperäisen pojan, niin että näin hänet ihan läheltä, ja minä täten varmimmasti vakuutan, vaikk'en minä häntä silloin tuntenut, että hän on se Ben-Hur, joka vuosikausia oli minun leikkikumppanini, sama Ben-Hur, joka, jos hän on mies, tietysti juuri tänäkin hetkenä, minun kirjoittaessani tätä, mietiskelee kostoa — niin ainakin minä tekisin hänen sijassaan — kostoa, joka ei tyydy vähempään kuin henkeen, kostoa isänmaan, äidin, sisaren ja omasta puolestaan ja — minä sanon sen vasta ihan viimeksi, vaikka sinun käsityksesi mukaan minun olisi pitänyt sanoa se ensinnä kaikista — kostoa hävitetyn omaisuutensa tähden.
Ja nyt, paras hyväntekijäni ja ystäväni, Gratus, katsoen sinun vaarassa oleviin sesterioihisi, joiden kadottaminen olisi suurin onnettomuus, mikä voi kohdata ketään, joka on niin ylhäisessä asemassa kuin sinä — nyt, sanon minä, luulen jo sinun lakkaavasi turvautumasta tuohon "joutavaan loruun", ja olevasi taipuvainen miettimään, mitä on tehtävä näin kiireisessä pulassa.