Katson sopimattomaksi kysyä sinulta mitä on tehtävä. Anna minun ennemmin sanoa, että minä antaudun sinun suojelukseesi taikka vielä paremmin: sinä olet minun Ulysseeni, jonka asia on antaa minulle järkeviä neuvoja.
Minusta on huvittavaa mielessäni kuvitella, mitenkä sinä, kun tämä kirje saapuu sinulle, ensi kerralla vakavana luet sen läpi ja sitte hymyillen. Mutta tottahan epäilyksesi viimein loppuu, ja kun sinä teet päätöksen, millaisen hyvänsä, niin tottahan se osoittaa Merkuriuksen viisautta ja Caesarin nopeutta toimeen ryhtyessä.
Aurinko on nyt noussut kaikessa loistossaan. Kahden tunnin kuluttua lähtee kaksi pikakulkijaa minun kammaristani, kummallakin kopia tästä mukanaan. Toinen matkustaa maitse, toinen meritse, sillä niin tärkeä on minusta sinun saada nopea ja tarkka tieto vihollisemme ilmestymisestä tähän roomalaisen maailmamme osaan.
Minä odotan täällä sinun vastaustasi.
Ben-Hurin olopaikka tietysti riippuu hänen esimiehestään konsulista. Vaikka konsuli varustautuisi yöt päivät, ei hän pääse täältä lähtemään kuukauden päiviin. Tiedäthän sinä, mitä merkitsee armeijan kokoaminen ja varustaminen, sellaisen armeijan, jonka tulee toimia autiossa, kaupungittomassa maassa.
Minä näin juutalaisen eilen Dafnen metsikössä, ja joll'ei hän nyt ole siellä, oleskelee hän varmaankin jossain lähellä, joten minulle käy helpoksi pitää häntä silmällä. Jos sinä kysyisit, missä hän nyt on, luulen voivani ihan varmaan sanoa, että hän on vanhassa palmustossa sheikki Ilderimin teltassa, joka kavaltaja ei voi kauan säilyä meidän mahtavalta kädeltämme. Älä ihmettele, jos Maxentius ensi työkseen vie sen arabialaisen laivaan ja lähettää Roomaan.
Minusta on erittäin tärkeätä että sinä saat tietää juutalaisen olinpaikan, koska se voi olla suurimmaksi hyödyksi, kun rupeat mietiskelemään, mitä on tehtävä, sillä minä, joka olen jo oppinut niin paljon ja mielessäni kuvittelen vaurastuneeni sen opin avulla viisaudessa, tiedän, että joka suunnitelmassa, joka koskee ihmistoimia, kolme asiaa on aina otettava lukuun: aika, paikka ja keinot.
Jos katsot Antiokian sopivaksi paikaksi, niin älä yhtään epäile uskoa asiaa paraimmalle ystävällesi, joka myöskin toivoisi olevansa sinun taitavin oppilaasi.
Messala.