"Roomalaiset — sangen jalot roomalaiset, minä tervehdin teitä", hän sanoi.

"Hiljaa, Jupiter avita! Kuka hän on?" kysyi Drusus.

"Israelilainen koira! Sanballat hänen on nimensä, ja hän on muonantoimittaja sotaväelle ja suunnattoman rikas, ja siksi hän on tullut sellaisesta muonan toimittelusta, jota ei olekaan toimittanut, vaikka maksut kyllä saa. Kuitenkin hän virittelee pauloja, hienompia kuin hämähäkin langat. Tule, Venuksen vyön kautta me hänet kytkemme!"

Messala näin puhuessaan nousi ja yhtyi Drusuksen kanssa miesjoukkoon, joka tungeskeli juutalaisen ympärillä. Sanballat otti muistitaulun käteensä ja sanoi levollisesti:

"Kadulla kuulin, että täällä palatsissa ollaan ikävissään, kun kukaan ei uskalla panna vetoa Messalaa vastaan. Jumalain täytyy saada uhreja, kuten tiedätte, ja sen tähden olen täällä. Minun värini kyllä näette; ryhtykäämme siis asiaan. Minkä verran te tarjoatte?"

Hänen rohkeutensa näytti tekevän kuulijat mykiksi.

"Mutta pian", hän sanoi, "minun pitää joutua konsulin puheille."

Kehoitus vaikutti.

"Kaksi yhtä vastaan!" huusi kymmenkunta ääntä.

"Mitä?" ihmetteli muonan hankkija. "Kaksi vain yhtä vastaan, ja teidän miehenne on kuitenkin roomalainen!"