"Se oli minun temppuni, jota minä olen kymmenen vuotta käyttänyt
Roomassa. Sinä et ole juutalainen. Kuka sinä olet?"
"Tunsithan Arriuksen, duumvirin."
"Kvintus Arriuksenko? Kyllä, hän oli minun suojelijani."
"Hänellä oli poika."
"Oli", vastasi Tord, kasvot kirkkaampina, "minä tunsin sen pojan. Hänestä olisi voinut tulla taistelijain kuningas. Keisari tarjosi hänelle suojelustansa. Minä opetin hänelle juuri tuon tempun, jota sinä käytit, ja se on mahdoton jokaiselle, kellä ei ole minun kättäni ja käsivarttani. Se on tuottanut minulle monta laakeriseppelettä."
"Minä olen Arriuksen poika."
Tord astui lähemmäksi ja katseli Ben-Huria tarkimmasti joka puolelta. Hänen silmänsä välähtelivät oikein tyytyväisesti, ja hän ojensi nauraen kätensä.
"Ha ha ha! Hän sanoi, että minä tapaisin juutalaisen täällä, juutalaisen vain, sellaisen juutalaisen koiran, jonka tappaminen olisi jumalille otollinen työ."
"Kuka sanoi niin?" kysyi Ben-Hur, tarttuen hänen käteensä.
"Kukako? Messala, ha ha ha!"