"Milloin, Tord?"
"Eilisiltana."
"Minä luulin hänen olevan rujona."
"Ei hän koskaan enään pääsekään astumaan. Vaikeroiden ja kiroillen hän vuoteeltansa kertoi sen minulle."
Ben-Hur käsitti, että, jos roomalainen jäi eloon, hän oli ainiaan oleva hänelle vaarallinen ja vainoova häntä väsymättä. Kosto sulostuttaisi rujoakin elämää. Sen tähden Messala piti kiinni kullasta, jonka oli kadottanut vedossa Sanballatille. Ben-Hur mietiskeli, millä kaikilla tavoilla Messala voisi estää hänen toimimistansa tulevan kuninkaan hyväksi. Mutta miks'ei sopisi käyttää roomalaisia keinoja? Mies, joka oli palkattu murhaamaan häntä, oli kyllä helppo lahjoa kääntämään aseensa hänen vihollistansakin vastaan. Olihan Ben-Hurilla varaa tarjota runsaampi maksu. Kiusaus oli suuri; hän oli jo vähällä taipua sen mukaan, vaan tuli sattumalta katsahtaneeksi voitettuun vastustajaansa, joka makasi lattialla, kasvot ylös päin, ja ne olivat niin ihmeellisesti hänen omiensa näköiset. Hänelle johtui keino mieleen ja hän kysyi:
"Tord, paljonko Messala tahtoi maksaa minun tappamisestani?"
"Tuhat sestertiota."
"Sinä saat ne, ja jos teet, mitä minä sanon, saat lisäksi vielä kolme tuhatta."
Jättiläinen laski yhteen summat kovalla äänellä:
"Eilen minä voitin viisi tuhatta ja roomalaiselta saan yhden; siinä on kuusi. Anna minulle neljä, hyvä Arrius, vielä neljä, niin minä olen sinun miehesi, muuten kaimani, vanha Tor, surmatkoon minut vasarallaan. Lupaa neljä, niin tapan sen valehtelevan ylimyksen, jos tahdot. Eihän minun tarvitsekaan muuta kuin peittää kädelläni hänen suunsa tällä tavalla…"