Hän selitykseksi peitti kädellään oman suunsa.
"Kyllä ymmärrän", sanoi Ben-Hur, "kymmenen tuhatta sestertiota on koko omaisuus. Silloin saatat palata Roomaan ja avata viinituvan lähellä suurta sirkusta ja elää, kuten soveltuu etevimmälle nyrkkitaistelijalle."
Jättiläisen kasvojen arvet oikein loistivat tyytyväisyydestä, kun tämä tulevaisuuskuva maalattiin hänen eteensä.
"Sinä saat neljä tuhatta", Ben-Hur jatkoi, "eikä sinun käsiesi,
Tord, tarvitse veristyä siitä, mitä sinun siitä rahasta pitää tehdä.
Kuulehan, eikö tuo ystäväsi ole minun näköiseni?"
"Minun on mieleni tehnyt sanomaan, että te olette yhden näköiset kuin kaksi marjaa."
"No hyvä, jos minä otan hänen tunikansa ja puen hänen yllensä omani ja me sitte lähdemme yhdessä pois ja jätämme ruumiin tänne, niin voithan yhtä hyvin saada Messalaltakin ne luvatut sestertiot. Uskottele vain hänelle, että minä muka tulin surmatuksi."
Tord nauroi niin, että kyyneliä juoksi pitkin hänen poskiansa.
"Ha ha ha! Eipä ole koskaan helpommalla tavalla ansaittu kymmentä tuhatta sestertiota. Ja viinitupa sirkuksen luona, kaikki vain joutavan valheen tähden, jossa ei ole mitään veren tahraa! Ha ha ha! Lyö kättä, sinä Arriuksen poika. Mene nyt tiehesi, ja — ha ha ha! — jos joskus tulet Roomaan, älä unhota kysyä normannilaisen Tordin viinitupaa. Irminin parran kautta, sinun pitää saaman parasta viiniä, vaikka minun täytyisi lainata sitä keisarilta itseltään!"
He pudistivat uudestaan kättä, ja sitte toimitettiin vaatteiden vaihdos. Sovittiin, että nuo neljä tuhatta sestertiota oli samana iltana lähetettävä Tordin asuntoon. Jättiläinen koputti peräovea. Se aukesi, ja Ben-Hur siirtyi viereiseen huoneeseen pukemaan yllensä kuolleen nyrkkitaistelijan huonoja pukimia. Lähdettyään sitte atriumista he erosivat Omfalossa.
"Älä unhota viinitupaa suuren sirkuksen luona!" sanoi jättiläinen nauraen. "Irminin parran kautta, ei koskaan ole tällaista omaisuutta ansaittu niin helpolla. Jumalain haltuun!"