Ben-Hur lähtiessään atriumista katsahti vielä viimeisen kerran ruumiisen, joka makasi hänen juutalaispuvussansa. Yhtäläisyys oli tosiaankin hyvin pettävä, ja Ben-Hur oli tyytyväinen, sillä, jos Tord nyt vain piti sanansa, oli tämä petos pysyvä ainiaan salassa.
* * * * *
Yöllä, Simonideen talossa Ben-Hur kertoi kaikki, mitä Idernees-palatsissa oli tapahtunut. Sovittiin muutaman päivän kuluttua julkisesti kuuluttamaan Arriuksen poikaa, joka muka oli kadonnut. Luultavasti oli asia tuleva konsuli Maxentiuksen kuuluviin, ja jos tämä salaisuus pysyi salaisuutena, arvattiin, että Messala ja Gratus myöskin olivat pysyvät levossa ja Ben-Hur saattoi lähteä Jerusalemiin etsimään omaisiansa.
Ben-Hurin lähtiessä istui Simonides nojatuolissaan joen puolisella kattopengermällä. Hän siunasi nuorta juutalaista hellästi kuin isä. Ester seurasi Ben-Huria rapuille asti.
"Jos minä löydän äitini ja Tirzan", sanoi Ben-Hur hänelle, "niin sinä tulet heidän luoksensa Jerusalemiin sisareksi Tirzalle."
Ja samalla hän suuteli häntä.
Olikohan se vain rauhan suutelu?
Ben-Hur meni joen poikki lähelle Ilderimin viimeistä leiripaikkaa ja löysi arabialaisen, joka oli jätetty hänelle oppaaksi. Hevoset tuotiin.
"Tämä on sinun", sanoi arabialainen.
Ben-Hur tarkasteli vähän ratsua, ja kas, se oli Aldebaran, nopein ja kaunein Miras-tamman jälkeläisistä ja Siriuksen jälkeen sheikin paras lemmikki. Liikutettuna hän tunsi, että vanhuksen lämpimästi sykkivä sydän lähestyi häntä tässä lahjassa.