Melkein samaan aikaan kuin vanginvartia Gesius saapui Antonia-linnassa tribunin luo, nousi yksinäinen jalkamies Öljymäen itärinnettä ylös. Tie oli epätasainen ja pölyinen, ja kasvullisuus kuihtunut, sillä Judeassa oli kuiva vuoden aika. Astuja oli kuitenkin nuori ja voimakas, ja sitä paitsi hänellä oli kevyt, vilpoinen puku.
Hän astui hitaasti ja katseli usein oikealle ja vasemmalle, ei levottomasti eikä neuvottomasti niin kuin se, joka ei tiedä tietä, vaan sellaisen tavalla, joka pitkän ajan kuluttua näkee vanhoja tuttuja paikkoja: silmäykset olivat puolittain tyytyväiset ja puolittain kysyväiset.
Astuja oli Ben-Hur. Hänen silmäinsä edessä oli Jerusalem, pyhä kaupunki sellaisena, kuin se oli Herodeelta jäänyt ja sitte oli Kristuksen aikoina. Kaunis se on vieläkin katsella vanhalta Öljymäeltä, mitenkähän suurenmoiselta se näyttikään silloin?
Ben-Hur istahti kivelle ja kiintyi katselemaan edessänsä olevaa taulua. Aurinko oli juuri laskeutumassa. Vielä se hetkisen liiteli vuorten huipuilla lännessä, valaen kultaansa temppelin, muurien ja tornien päälle. Yht'äkkiä se sitte katosi. Ympärillä vallitseva hiljaisuus veti Ben-Hurin ajatukset muinaiseen kotiin. Hänen silmänsä tähystelivät temppelin pohjoispuolelle erääsen paikkaan, jossa hänen entinen kotonsa oli.
Lauhkean ja suloisen illan vaikutus pehmitti hänen mieltänsäkin. Hän surumielin muisteli velvollisuutta, joka oli tuonut hänet Jerusalemiin. Aavikolla Ilderimin luona hän oli ottanut selkoa seudusta, kuten sotapäällikkö tutustautuu maahan, johon aikoo lähteä sotaretkelle. Silloin eräänä päivänä saapui sanantuoja ilmoittamaan, että Valerius Gratus oli erotettu ja Pontius Pilatus tullut hänen sijaansa.
Messala oli rujo ja kykenemätön vahingoittamaan häntä, jota paitsi hän luuli häntä kuolleeksi; Gratus oli erotettu ja siis voimaton. Miksipä hän siis ei olisi lähtenyt etsimään äitiänsä ja sisartansa? Eihän hänellä enää ollut mitään pelättävää. Joll'ei hän itse uskaltanut tutkia Jerusalemin vankiloita, niin saattoihan hän teettää sitä jollakulla toisella. Jos kadoksissa olevat löytyivät, ei Pilatuksella ollut mitään syytä pitää heitä yhä edelleen vankeudessa, ei ainakaan mitään sellaista syytä, jota lahjoilla ei saisi poistetuksi. Jos hän löysi heidät, aikoi hän viedä heidät johonkin luotettavaan turvapaikkaan, voidakseen sitte, kun oli ensin täyttänyt tämän ensi velvollisuutensa, levollisesti ja tarkoin punniten kokonaan antautua ajamaan uuden kuninkaan asiaa.
Samana iltana, kuin uusi sanoma saapui, Ben-Hur neuvotteli Ilderimin kanssa ja sai hänen suostumuksensa. Kolme arabialaista saattoi häntä Jerikoon asti. Jätettyään sinne sekä heidät että hevoset Ben-Hur jatkoi yksin matkaansa jalkaisin. Jerusalemissa piti Mallukin olemaan vastassa.
Aikomustensa tähden katsoi Ben-Hur viisaimmaksi karttaa kaikkia tekemisiä virkamiesten kanssa, varsinkin roomalaisten. Malluk oli viisas ja luotettava, juuri se mies, joka osasi hyvällä menestyksellä tutkiskella ja etsiskellä, herättämättä huomiota. Ennen kaikkea oli sovittava, miten alettaisiin. Ben-Hur ei ollut siitä vielä itsekään saanut selkoa, mutta kuitenkin luuli parhaimmaksi alkaa Antonia-linnasta, sillä Jerusalemin asujamet olivat jo vanhastaan vakuutetut, että sen lujain muurien sisällä kyllä oli syviä vankikomeroita, joihin varsin hyvin sopi, huomiota herättämättä, hukuttaa ketä hyvänsä. Sitä paitsi tuntui Ben-Hurista sopivimmalta alkaa etsimiset siitä paikasta, jossa hänen rakkahansa olivat häneltä riistetytkin. Joll'ei heitä enää ollut siellä, niin pitihän olla mahdollista saada selkoa heidän jäljistään; sittepä ei tarvinnut muuta kuin kulkea niitä myöten perille asti. Hän oli saanut Simonideelta kuulla, että Amrah, egyptiläinen palvelija, oli vielä elossa. Amrah oli, kuten muistamme, onnettomuuden aamuna kiskoutunut irti sotamiehiltä ja syöksynyt takaisin palatsiin, jonne hänet oli sulettu. Simonides oli koko ajan toimittanut hänelle ruokavaroja, ja hän yksin oli asunut suuressa talossa. Gratuksen ei ollut millään tavalla onnistunut myödä sitä, eipä edes vuokratakaan. Oikeain omistajain historia oli siksi kauhea, että se pelotti kaikkia. Huhu myöskin kertoi palatsissa kummittelevan. Siihen huhuun lienee Amrah ollut aiheena, sillä onhan mahdollista, että monikin oli nähnyt häntä jossain ikkunassa tai katolla. Ben-Hur luuli saavansa tietoja omaisistaan, jos hänen vain onnistui päästä tämän vanhan vaimon puheille. Sen tähden hän nyt päätti alkaa tutkimisensa Jerusalemista ja ennen kaikkea käydä ihan ensiksi vanhassa isänkodissa.
Tehtyään sen päätöksen hän vähän jälkeen auringon laskun nousi kiveltä istumasta ja astui alas vuorelta. Hän kääntyi oikeaan päin lähtevälle tielle. Vuoren juurella, lähellä Kidronin ojaa hän nousi tielle, joka vei Siloan kylään ja saman nimiselle lammikolle. Hän tapasi siellä paimenen, joka ajoi lampaita kaupaksi torille, yhtyi hänen seuraansa ja kulki siten Getsemanen ohitse sekä Kalaportista kaupunkiin.