Amrah istui liikahtamatta. Hetkisen kuluttua mies kysyi, tahtoiko hän saada ruukkunsa täyteen. Vaimon vastattua "en vielä", mies ei hänestä pitänyt lukua. Päivän vaietessa Öljymäen puolelta kokoutui veden noutajia niin runsaasti kaivolle, että miehellä oli kylliksi tekemistä. Amrah istui koko ajan paikoillaan, katsellen vuorenluoliin päin.
Aurinko nousi jo ylemmäksi, mutta yhä hän siinä istui odotellen ja tähystellen. Koettakaamme saada selkoa hänen aikeistaan.
Hän tavallisesti kävi torilla illan hämärryttyä ja yön tullessa. Hän hiiviskeli Tyropaeonin puodeissa tai Kalatorilla ostellen minkä mitäkin, palasi asuntoonsa ja sulkeutui tyhjään palatsiin. Semmoiselta retkeltä palatessaan hän oli äskettäin tavannut Ben-Hurin.
Helppo on arvata, minkä ilon isännän paluu isäinsä kotiin tuotti vanhalle palvelijalle. Tirzasta ja äidistä Amrah ei kuitenkaan tiennyt kertoa hänelle vähintäkään. Ben-Hur koetti saada vanhusta muuttamaan johonkin toiseen asuntoon, joka ei olisi niin yksinäinen, mutta turhaan. Amrah olisi päin vastoin tahtonut Ben-Hurin muuttamaan vanhaan kammariinsa, joka vielä oli samassa kunnossa kuin hänen joutuessaan vangiksi, mutta ilmitulon vaara oli vielä liian suuri, ja Ben-Hur tahtoi, ettei kukaan saisi tietää hänen täällä oloansa. Kuitenkin hän lupasi käydä häntä tervehtimässä niin usein kuin mahdollista öiseen aikaan, ja siihen täytyi palvelijan tyytyä.
Seuraavana iltana Amrah läksi aikaisemmin kuin tavallisesti torille. Astuskellessaan ja etsiessään, mistä saisi parasta hunajaa Ben-Huria varten, hän kuuli sattumalta miehen kertovan uutista. Mikä se uutinen oli, sen lukija kyllä arvaa, kun vain kuulee, että kertoja oli niitä työmiehiä, jotka olivat olleet murtamassa auki Hurin lesken ja hänen tyttärensä kopin ovea. Hän kertoi tarkkaan kaikki tyyni, mainitsi vankien nimet ja mitä äiti oli ilmoittanut itsestään.
Millä tunteilla Amrah kuunteli sitä kertomusta, voi ainoastaan se ymmärtää, joka on käsittänyt, miten suuresti palvelija-vanhus rakasti isäntäväkeänsä. Amrah kiireimmiten osti tarpeensa ja läksi kotimatkalle ikään kuin unissaan. Mikä ilosanoma hänellä nyt oli kertoa isännällensä! Hän oli jälleen löytänyt hänen äitinsä!
Kotiin päästyään Amrah sekä itki että nauroi. Mutta sitte hän yht'äkkiä ikään kuin kivettyi; nuorukainen ihan varmaan kuolisi, jos saisi kuulla, että äiti ja sisar olivat spitaliset. Hän arvelematta menisi tuonne Pahan neuvon vuorelle ja tutkistelisi kaikki spitalisten hautaluolat, löytääkseen heitä, ja hän itsekin tulisi saastaiseksi, saman kaltaiseksi kuin hekin. Amrah oli neuvottomuudesta tuskissaan; mitä hänen piti tehdä?
Mutta eikö rakkaus ollut jo ennen häntä tehnyt monta viisaaksi!
Hän tiesi, että spitaliset aamusilla läksivät asunnoistaan vuorien rinteeltä noutamaan En-Rogel-kaivosta vettä päiväksensä. He toivat ruukkunsa ja poistuivat vähän matkan päähän odottamaan, kunnes ne täytettiin. Hänen emäntänsä ja Tirzan täytyi tehdä samoin, sillä laki oli ankara eikä sallinut mitään poikkeusta; rikkaan spitalisen elämä ei ollut missään kohden parempi kuin köyhän.
Tarkkaan punnittuansa asiaa Amrah päätti salata Ben-Hurilta hänen äitinsä ja sisarensa surullisen kohtalon kokonaan ja yksin lähteä kaivolle odottamaan heitä. Nälkä ja jano oli pakottava nämä onnettomat tulemaan kaivolle, ja hän tiesi varmaan ihan ensi silmäyksellä tuntevansa heidät, ja vaikkapa ei tuntisikaan, niin he kyllä tuntisivat hänet.