"Joita sinä etsit."
Amrah vaipui polvilleen.
"Oi emäntäni, hyvä emäntäni! Sinun Jumalasi, jonka minäkin olen omistanut, hän olkoon ylistetty!" Hän hiipi polvillaan lähemmäksi.
"Seis, Amrah, älä tule lähemmäksi! Saastainen!"
Se yksi sana riitti kylliksi. Amrah painoi kasvonsa maahan ja itki niin kovasti, että ihmiset kuulivat sen kaivolle asti. Sitte hän äkisti nousi ja kysyi yhä vielä polvillaan: "Hyvä emäntäni, missä Tirza on?"
"Tässä minä olen, Amrah, tässä. Etkö tahdo antaa minulle vettä juodakseni?"
Vanhan palvelijan entinen palvelusinto voitti. Hän nousi ylös, riensi korin luo ja sanoi: "Kas tässä, tässä on leipää ja lihaa!"
Hän aikoi levittää liinaa maahan, vaan silloin kuului emännän varoittava ääni: "Ei sillä tavalla, Amrah, nuo ihmiset ehkä kivittäisivät sinut eivätkä antaisi meille vettä. Jätä kori siihen, ota ruukku, täytä se ja tuo meille. Me otamme ne kanssamme luolaan. Tänään sinä olet tehnyt kaikki, mitä laki sallii. Riennä, hyvä Amrah!"
Ihmiset, jotka olivat nähneet tämän kohtauksen, tekivät tilaa hänelle, jopa auttoivatkin häntä veden ammentamisessa, niin syvää surua näkyi hänen kasvoistansa.
"Ketä he ovat?" kysyi eräs nainen.