Amrah vastasi kierrellen: "He olivat kerran hyviä minulle."
Hän nosti vesiastian olkapäälleen ja riensi takaisin. Unhottaen emäntänsä tilan ja oman vaaransa hän taas yritti lähestyä, mutta hänet pysäytti huuto: "saastainen!" Hän asetti korin ruukun viereen, peräytyi muutaman askeleen ja pysähtyi katsomaan.
"Kiitos, Amrah!" sanoi emäntä ja vei korin ja vesiastian Tirzan luo, "sinä olet hyvin hyvä!"
"Voinko tehdä mitään muuta teidän hyväksenne?" Amrah kysyi.
Äiti oli jo tarttunut vesiastiaan, sillä hän oli melkein nääntyä janosta, mutta kuitenkin vielä ennen juomistansa vastasi vakavalla äänellä:
"Niin, minä tiedän, että Judah on palannut kotiin, minä näin hänet toissa yönä makaamassa talomme portilla, ja minä näin, että sinä herätit hänet."
Amrah väänteli käsiänsä.
"Oi hyvä emäntä, sinä näit hänet, etkä tullut."
"Silloinhan minä olisin surmannut hänet. En, minä en koskaan uskalla sulkea häntä syliini enkä suudella häntä. Oi Amrah, minä tiedän, että sinä rakastat häntä!"
"Kyllä minä ilolla antaisin henkeni hänen edestänsä!" vastasi Amrah, laskeutuen polvilleen ja itkeä nyyhkyttäen.