"Osoita sitte todeksi, mitä sanoit, Amrah."
"Minä olen valmis."
"Sinä et saa kertoa, missä me olemme, etkä sitä, että olet nähnyt meidät ja puhellut meidän kanssamme. Muuta ei mitään, Amrah."
"Mutta hän etsii teitä, hän on tullut kaukaa teitä etsimään."
"Hän ei saa tavata meitä eikä tulla siksi, kuin me olemme. Kuule, Amrah, tuo joka päivä kuten tänään se vähä, mitä me tarvitsemme; ei sitä vaivaa kestäkään varsin kauan. Tule joka aamu ja ilta, ja … ja" — hänen äänensä vapisi, tahdonvoima oli häneltä väsyä — "puhu sinä hänestä, mutta meistä sinä et saa virkkaa sanaakaan. Kuuletko, Amrah?"
"Hyvin tulee vaikeaksi kuulla hänen puhuvan teistä ja nähdä, miten hän etsii kaikkialta teitä, ja huomata kaikki hänen rakkautensa eikä uskaltaa sanoa hänelle edes sitäkään, että te olette elossa."
"Etkö voi sanoa hänelle, että me voimme hyvin?"
Amrah kätki koko päänsä käsivarsillaan.
"Ei", jatkoi emäntä, "pidä kaikki salassa. Mene nyt ja palaa iltasella.
Me odotamme sinua. Voi hyvin siihen asti!"
"Minä tuskin jaksan kantaa taakkaa, jonka sinä, hyvä emäntä, nyt panit hartioilleni", sanoi Amrah, painaen kasvonsa maahan.