"Kuinka paljon vaikeampi meidän olisi nähdä häntä sellaisessa tilassa, kuin me itse", jatkoi äiti, antaen korin Tirzalle. "Tule illalla takaisin." Hän otti vesiastian ja läksi tyttärineen palaamaan luolaan.
Amrah pysyi polvillaan, kunnes he katosivat näkyvistä, ja läksi sitte, mieli tuskaisena, kotiinsa.
Illan tullen hän palasi, ja toi sitte joka aamu ja ilta, mitä he välttämättä tarvitsivat, niin ett'ei heidän ainakaan tarvinnut kärsiä mitään puutetta. Vaikka hautaluola olikin autio, se ei kuitenkaan ollut niin yksinäinen eikä lohduton kuin vankilan koppi. Päivänvalo kultasi luolan aukkoa, ja maailma loisti niin kauniina heidän edessänsä. Helpompi on maltillisesti odottaa kuolemaa sinitaivaan ja säteilevän auringon alla kuin vankilan kauhujen ja pimeyden keskellä.
VI LUKU.
Soturi.
Aamulla ensimmäisenä päivänä seitsemännessä kuukaudessa, jonka hebrealainen nimi on Tisri ja joka vastaa meidän lokakuutamme, nousi Ben-Hur majatalossa vuoteeltaan tyytymätönnä koko maailmaan.
Mallukin saavuttua hän ei ollut kuluttanut aikaa turhaan neuvottelemiseen, vaan ryhtynyt heti työhön. Malluk alkoi tutkistelunsa Antonia-linnassa, vieläpä julkisimmalla tavalla, hän kun näet kääntyi suorastaan komentavan tribunin puoleen. Hän kertoi hänelle Hur-suvun historian ja kaikki Gratusta kohdanneen onnettomuuden yksityiskohdat, niin että tribuni selvään käsitti, ett'ei se ollut tapahtunut mistään rikoksen kaltaisesta aikomuksesta. Malluk ilmoitti vielä etsimisen tarkoituksen olevan, jos onnettomat uhrit vielä elivät, esittää keisarille anomuskirja ja siten taivuttaa häntä antamaan takaisin valtiolle omistettu omaisuus sekä kaikki yhteiskunnalliset oikeudet. Hän ei ollenkaan epäillyt, että keisari oli määräävä asian tutkittavaksi, ja sen tutkimuksen päätöstä onnettoman Hur-suvun ystävät eivät vähääkään pelänneet.
Vastaukseksi hän sai tribunilta lavean kertomuksen, miten naiset oli löydetty linnan salaisesta vankilasta, ja luvan lukea siitä tehdyn kirjallisen kertomuksen, jopa kopioida sen.
Malluk riensi kertomaan Ben-Hurille, mitä oli saanut tietoonsa.
Mahdoton on kuvailla tuon surullisen kertomuksen vaikutusta. Ben-Hurin tuska oli niin syvä, ett'ei se voinut puheta kyyneliksi eikä kiihkoisiksi vihan purkauksiksi. Kasvot kalpeina ja sydän sykkivänä hän istui pitkän aikaa, mutisten silloin tällöin: "Spitaliset, spitaliset! He, minun äitini ja Tirza spitaliset! Kuinka kauan, Herra, kuinka kauan."