Alaupseerille, joka lähestyi portilta, hän sanoi: "Kumppanisi kuoli, kuten sotilaan sopii. Minä jätän hänet ryöstämättä. Ainoastaan hänen miekkansa ja kilpensä minä otan voittosaaliiksi."
Sitte hän poistui ja sanoi galilealaisille:
"Veljet, te taistelitte kuin kelpo miehet. Nyt me erotkaamme, muuten meitä ahdistetaan. Kokoutukaa tänä iltana Betanian majataloon. Minulla on teille jotakin esitettävää, joka on hyvin tärkeätä Israelille."
"Kuka sinä olet?" he kysyivät.
"Judan poikia", hän vastasi vaatimattomasti. "Tuletteko Betaniaan?"
"Kyllä me tulemme."
"Mutta tuokaa tämä kilpi ja tämä miekka merkiksi, että tunnen teidät."
Sitte hän kiivaasti sysäsi syrjään ihmisiä joukosta, joka lakkaamatta kasvoi heidän ympärilleen, ja katosi äkisti.
Pilatuksen pyynnöstä saapui kaupungista ihmisiä, jotka veivät pois kuolleet ja haavoittuneet, kovasti valittaen; mutta surua kuitenkin melkoisesti kevensi tuntemattoman taistelijan voitto, jota joka taholta suurenneltiin. Kansakunnan heikonnut rohkeus virkistyi siitä urhotyöstä niin paljon, että kaduilla, jopa temppeliinkin saakka juhlan aikana kerrottiin uudestaan vanhoja historioita Makkabeista. Tuhannet pudistivat viisastellen päätänsä ja kuiskasivat:
"Odottakaahan vähän, veljet, niin saattepa nähdä, että Israel jälleen pääsee kunniaan. Luottakaa Herraan, olkaa kärsivälliset."