Eräs heistä virkkoi moneen kertaan:
"Se on Herra, jonka kunnian kirkkaus valistaa taivaan ja maan."
Ja nämä alhaiset, mutta uskossaan väkevät miehet suutelivat äidin vaatteita ja läksivät iloissaan pois. Majatalossa, jossa kaikki olivat nousseet jalkeille ja tunkeutuivat heidän ympärillensä, he kertoivat kaikki, mitä olivat kokeneet. Kaupungin halki mennessään laumojensa luo lauloivat he koko matkan enkelien ylistysveisua: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!"
Uutinen levisi laajalle, ja sitä vahvisti se valo, jonka kaikki olivat huomanneet taivaalla. Monta päivää päästänsä kävi luolassa uteliaita ihmisiä, joista muutamat uskoivat, mutta enimmät nauroivat ja tekivät pilaa kaikesta mitä kuulivat.
XII LUKU.
Tietäjäin saapuminen.
Ne kolme viisasta tietäjää, joista edellä olemme puhuneet, lähestyivät Jerusalemia sitä tietä, joka tulee Sikemistä päin; oli iltapuoli yhdentenätoista päivänä lapsen syntymisen jälkeen luolassa. Päästyään Kidronin ojan ylitse he kohtasivat koko joukon ihmisiä, jotka kaikki pysähtyivät uteliaasti katselemaan heitä.
Judea oli pakosta tullut kansainväliseksi kulkupaikaksi. Se oli vain kapea vuorimaa, jota idästä päin ahdisti hieta-aavikko ja lännestä meri. Kuitenkin luonto pakotti itä- ja etelämaiden kauppatien kulkemaan tämän vuoriston kautta; siitä sen varallisuus. Toisin sanoen, Jerusalemin rikkaus kasvoi tulleista, joita otettiin ohi kulkevasta kaupasta. Niinpä ei ollutkaan missään muualla, paitsi Roomassa, sellaista eri kansakuntain ja kansallisuuksien kirjavaa kokoelmaa. Ei missään muukalainen ollut vähemmin vieras kaupungin asujamiin verraten kuin sen muurien sisällä ja sen ympäristössä. Ja kuitenkin nämä tietäjät kummastuttivat kaikkia, jotka heitä kohtasivat tiellä heidän lähestyessään kaupungin portteja.
Eräs lapsi, joka äitinsä kanssa istui tien varrella kuningasten hautain vastapäätä, huomasi matkustavaiset. Se alkoi heti taputtaa pikku käsiänsä ja huutaa: "Kas, kas, miten kauniit kulkuset; miten komeat kamelit."
Kulkuset olivat hopeasta; kamelit, kuten tiedämme, olivat tavattoman suuret ja karvaltaan puhtaan valkoiset ja astuivat majesteetillisesti. Silat kertoivat pitkästä aavikkomatkasta ja noiden vanhusten rikkaudesta, jotka istuivat pienten varjotelttain alla, aivan samalla tavalla kuin heidän näimme yhtyvän Jebelin toisella puolen. Mutta paitsi kulkuset, kamelit, niiden varustus ja ratsastajain muhkea muoto, kummastutti kaikkia varsinkin kysymys, jonka ensimmäinen ratsastaja aina lausui vastaantulijoille.