Pohjoisesta päin Jerusalemiin tuleva tie käy yli tasangon, joka viettää etelää kohti ja jättää Damaskon portin laaksoon eli jonkinlaiseen tienrotkoon. Tie on kapea, mutta syvälle kulunut pitkällisestä käytöstä ja paikoittain vaikeakulkuinen kivien tähden, joita sadevirrat ovat uurtaneet irti. Molemmilla puolin oli kuitenkin ennen muinoin rikkaita vainioita ja kauniita öljypuistoja, jotka rehevyydessään lienevät olleet miellyttävä näkö varsinkin niille matkustajille, jotka olivat äsken tulleet aavikon hietakentiltä. Tietäjät pysähtyivät tälle tielle sen pienen seurueen kohdalle, joka istui kuningashautojen vastapäätä.
"Hyvät ihmiset", kysyi Baltasar, sivellen palmikoitua partaansa ja kumartuen ulos riipputuolista, "eikö Jerusalem ole tässä ihan lähellä?"
"On", vastasi vaimo, jonka syliin lapsi oli paennut, "jos puut tuolla mäellä olisivat vähän matalammat, niin voisitte jo nähdä toripaikan tornit."
Baltasar katsahti kreikkalaiseen ja hindulaiseen ja kysyi sitte:
"Missä on äsken syntynyt juutalaisten kuningas?"
Naiset katsoivat toinen toiseensa vastaamatta.
"Ettekö ole kuulleet puhuttavan hänestä?"
"Emme."
"No, kertokaa sitte kaikille, että me näimme hänen tähtensä itämailla ja tulimme nyt osoittamaan hänelle kunnioitustamme."
Ystävykset ratsastivat tiehensä. Samaa he kysyivät muiltakin kaikilta, mutta yhtä turhaan. Suuri parvi, joka oli menossa Jeremiaan luolaan, kummastui niin kovin siitä kysymyksestä ja vierasten oudosta muodosta, että se heti kääntyi ja seurasi heitä kaupunkiin.