"Hyvä vieras, sano meille, tapaammeko saarnaajan siinä paikassa, johon hän jäi sinun lähtiessäsi."
"Tapaatte Betabarassa."
"Kukapa muu tämä nasiri voi olla kuin meidän kuninkaamme julistaja?" sanoi Ben-Hur Iras-neidolle.
Niin lyhyessä ajassa Ben-Hur oli ehtinyt niin pitkälle, että uskoi tyttären enemmän kuin vanhan isän kiintyneen odotettuun salaperäiseen kuninkaasen!
Baltasar nousi, syvälle vaipuneet silmät oikein hehkuvina, ja sanoi:
"Lähtekäämme rientämään; minä en ole väsyksissä."
He läksivät ja jatkoivat kiireesti, kaikki ääneti, matkaa yöpaikkaan
Ramot-Gileadin länsipuolelle.
"Me lähdemme aikaisin huomisaamuna", sanoi ukko ennen levolle käymistään. "Vapahtaja ehkä tulee, emmekä me ole siellä."
"Kuningas ei voi olla kaukana julistajastaan", Iras kuiskasi.
"Saammepahan nähdä huomenna", vastasi Ben-Hur, suudellen hänen kättänsä.
Seuraavana aamuna ratsastaessaan kolmannen vartion aikaan ulos rotkotieltä, joka kulkee pitkin Gileadin vuorta, he saapuivat erämaahan pyhän joen itäpuolelle. Toiselta rannalta näkyi yläraja Jerikon vanhoista palmumetsäisistä alueista, jotka ulottuvat aina Judean vuoristoihin asti. Ben-Hurin sydän sykki kovemmin, sillä hän tiesi, että oltiin juuri pääsemässä perille.