"Kirjekäärö isännälle", hän sanoi, antaessaan Esterille liinavaatteesen käärityn, sinetillä lukitun kirjeen.
Tyydyttääksemme lukijan uteliaisuutta ilmoitamme, että tämä tapahtui 21 päivänä maaliskuuta, lähes kolmen vuoden kuluttua siitä, kun Johannes todisti Kristusta Betabarassa. Ben-Hur, joka ei voinut kärsiä, että hänen isäinsä koti oli autiona ja rappiotilassa, oli tällä välin asiamiehensä Mallukin kautta ostanut sen Pontius Pilatukselta. Korjatessa oli se kokonaan rakennettu uudestaan, vieläpä sisustettu paljon komeammaksi entistään, niin että kaikki ikävän entisyyden muistot olivat siitä perin pohjin hävinneet. Kaikkialla näkyi todistuksia, että isännän aisti oli hienostunut monivuotisesta oleskelemisesta Misenumin huvilassa ja Roomassa.
Tästä ei kuitenkaan sovi päättää, että Ben-Hur olisi julkisesti ryhtynyt hallitsemaan omaisuuttansa, sillä se oli hänestä vielä liian aikaista. Ei hän myöskään vielä käyttänyt oikeaa nimeänsä. Toimitellen valmistuksia Galileassa hän kärsivällisesti odotteli natsarealaisen esiytymistä. Vaan päivä päivältä natsarealainen hänestä näytti yhä salaperäisemmältä, ja ihmeet, joita hän usein teki ihan hänen silmäinsä edessä, pitivät Ben-Huria tuskastuttavassa epätietoisuudessa sekä hänen luonteestaan että tehtävästään. Tuon tuostakin Ben-Hur kävi Jerusalemissa ja majaili silloin isäinsä kodissa, mutta ainoastaan vieraan tavalla. Baltasar ja Iras olivat asettuneet palatsiin vakinaisesti asumaan, ja Ben-Hurin käynnit tarkoittivat varsinkin Irasta, joka sanomattomasti veti puoleensa häntä. Mutta viehättivätpä häntä myöskin vanhuksen innokkaat puhelut kuleksivasta ihmeiden tekijästä.
Simonides ja Ester olivat saapuneet Antiokiasta muutamia päiviä ennen äsken ilmoittamaamme aikaa. Matka oli ollut erittäin vaikea kauppiaalle, sillä hänen oli täytynyt istua riipputuolissa kahden kamelin välillä, eivätkä ne huojuvassa kulussaan aina astuneet tasaisesti. Mutta nyt, päästyään kerran perille, kunnon vanhus ei näyttänyt saavan kylliksi katselluksi synnyinmaatansa. Varsinkin hän erittäin mielellään katseli seutua katolla ja oleskeli siellä suurimman osan päivää. Kesähuoneen varjossa hän sai kylliksi hengittää suloista ilmaa, jota virtaili läheisiltä vuorilta, voi katsella auringon kulkua noususta laskuun asti, iloita tyttärensä rakkaudesta ja muistella hänen äitiänsä, joka kaukana täältä makasi viimeistä lepoansa. Mutta hän ei täälläkään laiminlyönyt kauppa-asioitansa. Joka päivä tuli Sanballatilta, joka hoiti liikettä Antiokiassa, tietoja sen tilasta, ja joka päivä lähetti hän niin tarkkoja ohjeita, ett'ei mitään muuta arvostelu-kykyä tarvittu ja että kaikki mahdollisuudet oli otettu lukuun, paitsi ne, joita kaikkivaltias ei ollut jättänyt ihmisneron huomaan.
Kun Ester nyt palasi takaisin kesähuoneesen, kirkasti auringonvalo häntä niin, että täytyi ehdottomasti nähdä hänen muuttuneen viehättäväksi naiseksi; hän oli hoikka, täynnä suloa, kasvot säännölliset, muoto kukoistava nuoruudesta ja terveydestä ja osoittava rikasta sielunelämää. Lyhyesti sanoen, hän oli nainen, jota täytyi rakastaa, koska rakkaus oli se ilma, jossa hän oleskeli.
Palatessaan isänsä luo hän katsahti kääröä, katsoi sitte vielä kerran tarkemmin, ja veri syöksyi hänen poskiinsa. Sinetti oli Ben-Hurin. Hän joudutti askeliansa.
Simonides samoin katseli hetkisen kääröä ja tutki sinettiä. Viimein hän avasi sen ja antoi paperikäärön tyttärelleen.
"Lue!" hän sanoi.
Vanhuksen silmät tarkastelivat Esteriä, ja suurta levottomuutta näkyi hänen kasvoissaan.
"Sinä tiedät, keneltä kirje on, Ester."