"Pelasta hänet, isä, joll'ei se vielä ole liian myöhäistä!" hän kiihkeästi pyysi.
Vanhus vastasi epäilevästi hymyillen: "Mies, joka on hukkumaisillaan, voidaan pelastaa, mutta ei rakastunutta."
"Vaan sinullahan on vaikutusvaltaa häneen. Hän on yksin maailmassa, näytä hänelle vaara ja kerro, millainen nainen hän on."
"Jospa minä pelastaisinkin hänet, kääntäisikö se hänen rakkautensa sinuun, Ester? Ei!" Vanhuksen kulmakarvat painuivat alas silmäin eteen. "Minä olen orja, kuten isäni ovat olleet monta miespolvea, mutta minä en voisi sanoa hänelle: kas, herra, tässä minun tyttäreni! hän on kauniimpi kuin tuo egyptiläistyttö ja rakastaa sinua enemmän! Minulla on siksi ollut liian monta vuotta vapautta ja isännyyttä. Sellaiset sanat eivät koskaan pääsisi huuliltani. Kivet noilla vanhoilla kukkuloilla kääntyisivät häpeästä, jos sitte sinne menisin. Ei, Ester, ennemmin minä tahtoisin, että tulisimme molemmat kootuiksi isäimme tykö."
Esterin kasvot paloivat punasta.
"Enhän minä tarkoittanutkaan pyytää sinua sanomaan hänelle sitä. Minä ajattelin ainoastaan häntä ja hänen onneansa. Koska minä uskalsin rakastaa häntä, tahdon myöskin ansaita hänen kunnioituksensa. Ainoastaan sillä tavalla voin korjata tyhmyyteni. Anna minun nyt lukea hänen kirjeensä sinulle."
"Niin, lue se!"
Lopettaakseen vastenmielisen keskustelun Ester alkoi heti lukea
Ben-Hurin kirjettä:
8 p:nä Nisan-kuussa.
Matkalla Galileasta Jerusalemiin.