Natsarealainen on samoin matkalla. Minä seuraan häntä hänen tietämättänsä täys'lukuisen legionan kanssa. Toinen legiona odottaa käskyjäni. Passah-juhla tekee luonnolliseksi niin suuren ihmisjoukon kokoutumisen. Hän sanoi lähtiessään matkalle: Katso, me menemme Jerusalemiin, että kaikki toteutuisi, mitä profeetat ovat ennustaneet.
Meidän odotuksemme lähestyy loppuansa. Kiireessä. Rauha olkoon sinulle, Simonides.
Ben-Hur.
Ester antoi kirjeen isälleen, tuskin voiden pidättää kyyneliänsä. Kirjeessä ei ollut sanaakaan hänelle, ei edes tervehdystäkään. Ja kuitenkin, olisihan ollut hyvin helppo kirjoittaa: "Rauha olkoon sinulle ja sinun tyttärellesi!" Ensi kerran elämässään Ester tunsi luulevaisuuden piston mielessään.
"Kahdeksas päivä Nisan-kuuta", Simonides sanoi, "kahdeksas, monesko päivä meillä nyt on?"
"Yhdeksäs", Ester vastasi.
"Niinpä he nykyään ovat jo Betaniassa."
"Me saamme luultavasti hänet jo tänä iltana tänne", jatkoi Ester iloisesti isänsä ajatusta, unhottaen äskeisen surunsa.
"Ehkä, ehkä! Huomenna on meillä happanemattoman leivän juhla; ehkä hän tahtoo viettää sitä meidänkin kanssamme, ehkä myöskin natsarealainen. Luultavasti he tulevat molemmat."
Silloin juuri palvelija toi viiniä ja vettä. Ester seoitti juomaa isällensä, ja sill'aikaa tuli Iras katolle.