"Etkö sinä koskaan ole ollut Roomassa?" Iras kysyi, leikitellen avatulla rannerenkaallaan.
"En", vastasi Ester varovasti.
"Etkö ole koskaan halunnut päästä sinne?"
"En."
"Voi, miten tyhjä sinun elämäsi on!"
Huokaus, joka kuului tätä lausuessa, ei olisi voinut olla syvempi eikä säälivämpi, jos se olisi tarkoittanut häntä itseäänkin. Heti hän sitte nauroi niin kovasti, että se kuului alas kadulle asti. "Voi sinua, rakas yksinkertainen tyttö, puolittain lentoon kykenevät linnun kuvat suuren sfinksin korvissa Memfiin luona hietalakeudella tietävät melkein yhtä paljon kuin sinä."
Huomattuaan Esterin olevan hämillään hän muutti käytöstapaansa ja sanoi tuttavasti: "Et sinä saa pahastua, et millään tavalla, minä vain laskin leikkiä. Anna minun suudella haavaa ja ilmoittaa sinulle jotakin, jota en sanoisi kenellekään muulle, en, vaikka itse Simbel kysyisi minulta, tarjoten lotus-kukalla Niilin vettä!"
Taas hän nauroi, siten salaten terävää katsahdustansa Esteriin, ja sanoi sitte:
"Kuningas tulee."
Ester katsoi häneen viattoman kummastuneesti.