"Natsarealainen", Iras jatkoi, "se, josta isämme ovat puhuneet niin paljon ja jota varten Ben-Hur on työskennellyt ja jota palvellut niin kauan", hänen äänensä hiljeni yhä enemmän, "natsarealainen tulee huomenna, ja Ben-Hur jo tänä iltana."
Ester koetti pysyä levollisena, mutta se ei onnistunut. Kavala veri syöksyi hänen poskiinsa ja otsallensa. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut nöyryytyksekseen huomata riemun ivahymyä, joka nopeasti kuin leimaus välähti Iraan kasvoilla.
"Kas tässä lupaus!" hän sanoi, vetäen vyönsä alta paperikäärön.
"Iloitse minun kanssani, ystäväni, tänä iltana hän jo on täällä!
Tiberin varrella on palatsi, joka kelpaisi kuninkaallekin; ja olla
siinä vallitsevana emäntänä…"
Nopeita askelia kuului kadulta, keskeyttäen puheen. Iras kumartui suoja-aidan yli katsomaan ja huusi ilosta:
"lsis olkoon ylistetty! Hän on täällä, Ben-Hur itse! Hyvä merkki on, että hän noin tuli juuri silloin, kun ajattelin häntä; se on hyvä merkki, paras kaikista. Syleile ja suutele minua, Ester!"
Ester katsahti ylös. Hänen kasvonsa hehkuivat, silmät leimusivat ikään kuin vihasta, paljon selvemmästä, kuin hänen arassa olennossaan muuten koskaan oli nähtävänä. Hänen hiljaisuutensa oli tällä kertaa joutunut liian kovaan koetukseen. Eikö siinä kylliksi, että hänen täytyi olla haihtuvimmissa unelmissaankin ajattelematta miestä, jota rakasti; pitikö hänen lisäksi kuunnella kerskailevan kilpasiskon lavertelua, että hänellä oli parempi menestys ja toivo päästä toiveittensa loistaville perille? Häntä, elinkautisen orjan tytärtä Ben-Hur ei ollut ajatellut; tuo toinen voi näyttää hänen kirjettänsä ja antaa orjatytön vain itseksensä aavistaa, miten hehkuva se saattoi olla. Ester kysyi:
"Rakastatko sinä häntä niin suuresti, vai etkö ennemmin rakasta Roomaa?"
Iras peräytyi askelen ja kumarsi ylpeästi päätään Esterin puoleen, sanoen:
"Mikä hän sitte on sinulle, Simonideen tytär?"
Esterin koko ruumis vapisi.