"Tungos tulee hyvin suureksi, ja minun mielestäni on paras teidän kaikkein mennä Salomon esikartanon katolle."
"Voitko sinä saattaa meitä?"
"En", vastasi Ben-Hur, "ystäväni saattavat tarvita minua saattojoukossa."
"Saattojoukossako?" Simonides ihmetteli, "matkustaako hän sitte niin komeasti?"
Ben-Hur käsitti hänen ajatusjuoksunsa ja vastasi:
"Hänellä on kanssansa kaksitoista miestä, kalastajia, maalaisia ja yksi tullimies, kaikki alhaista kansaa. He kulkevat jalkaisin, huolimatta tuulesta, pakkasesta, sateesta tai kuumuudesta. Kun näin heidän iltasella pysähtyvän tien varrelle syömään tai makaamaan, näyttivät he paimenilta, jotka ovat menossa laumainsa luo, eikä suinkaan ylimyksiltä tai kuninkailta. Ainoastaan silloin, kun natsarealainen nostaa pääliinansa reunoja, katsellakseen jotakuta tai pudistaakseen tomua päästänsä, näkyy, että hän on opettaja, ystävä ja mestari!
"Te olette älykkäitä miehiä", jatkoi Ben-Hur, oltuaan vähän aikaa vaiti, "ja tiedätte, mitenkä me olemme joidenkuiden vaikuttimien vallittavina, ja miten meissä on tullut melkein luonnonlaiksi, että me käytämme koko elämämme joidenkuiden asiain tavoittelemiseen. Jos nyt vetoan siihen lakiin niin kuin perusteesen, josta voimme oppia itsetuntemista, niin mitä sanoisitte miehestä, joka voisi tulla rikkaaksi muuttamalla maantien kivet kullaksi, jos vain tahtoisi?"
"Kreikkalaiset sanoisivat häntä filosofiksi", arveli Iras.
"Ei, tyttäreni", sanoi Baltasar, "filosofeilla ei ole koskaan ollut voimaa tehdä mitään sellaista."
"Kuinka sinä tiedät hänellä olevan sellaista voimaa?"